Valtio ei enää tue metsäojien kunnostamista, kun tukijärjestelmä uudistuu ensi vuonna – pienpuun kohtalo auki 26.4.2022 7:30
Hirvieläinten aiheuttamien metsävahinkojen korvauksia edellisvuosia vähemmän – "Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan tänä vuonna Kaavin, Joroisten ja Vieremän alueille" 9.2.2022 17:50
Joutomaita metsitetään tänä vuonna noin 3000 hehtaaria valtion tuella – puolet tukihakemuksista on ratkaistu ja moni myös hylätty 1.2.2022 10:22
Uutta metsitystukea on haettu jo parissa kuukaudessa yli tuplasti jaossa olevaan summaan verrattuna – ministeriö esittää lisärahoitusta vielä tälle vuodelle 27.4.2021 5:00
Mielipide | Hirvikannan hoitotavoitteet ovat monen tekijän summa – Taimikonhoidon viivästyminen aiheuttaa yli 30 miljoonan euron tulonmenetykset 1.4.2021 21:36
Mielipide | Metsäkeskustelun monimuotoisuus vaarassa – Metsien hoidossa on saatu aikaan tavoiteltuja vaikutuksia 24.2.2021 21:00
Tukirahat kelpaavat metsänomistajille aiempaa paremmin – niillä on hoidettu etenkin nuoria metsiä, mutta parantamisen varaa on yhä 20.10.2020 7:45
Aila-myrsky aiheutti miljoonien eurojen metsätuhot – suurimmat vahingot Pohjanmaalla ja Satakunnassa 21.9.2020 18:28