Parlamentaarinen komitea haluaa pysäyttää laskevan suunnan Suomen osallistumisessa kriisinhallintaan 17.3.2021 12:54
Hallitus valmistelee ulkonaliikkumiskieltoa – Poliisihallitus Ylelle: "Liikkumisen välttämättömyys voitaisi tarkistaa pikaisessa kenttäkuulustelussa" 3.3.2021 12:01
Oikeus palautti voimaan Hollannin hallituksen määräämän historiallisen ulkonaliikkumiskiellon 16.2.2021 23:36
Oikeus kumosi Hollannin hallituksen määräämän historiallisen ulkonaliikkumiskiellon – "Rikkoo liikkumisvapautta" 16.2.2021 17:46
Suomen oma etu saneli osallistumisen rauhanturvaamiseen silloinkin, kun sitä ei ääneen sanottu 31.1.2021 17:54
Kriisipuhelimessa vastattiin koronavuonna yli 90 000 soittoon, mikä on merkittävästi enemmän kuin aiempana vuonna 26.1.2021 6:49
Koronakevään kriisijohtaminen oli päätöksenteon ytimessä olleiden mukaan onnistunutta, vaikka pandemiaan varautuminen oli kehnoa 22.1.2021 7:45
Yön uutiskooste | Venäläisten matkailijoiden puute katkaissee sesongin, rauhanturvaajaksi lähteminen kiinnostaa, USA:ssa pörssit laskussa 30.12.2020 7:13
Yhä useampi suomalainen hakenut tänä vuonna rauhanturvaajaksi – Palkankorotus yksi syy kasvaneeseen kiinnostukseen 30.12.2020 5:00
Koronapandemian seurausta tämäkin: Maailman elintarvikeohjelman johtaja ei matkusta Osloon Nobelia noutamaan 18.11.2020 13:22
Etiopian pääministeri laittoi armeijan johdon vaihtoon – pelko konfliktin kasvamisesta sisällissodaksi kasvaa 8.11.2020 20:56
Vuoristo-Karabahiin yritetään leipoa rauhaa – Armenia ja Azerbaidzhan käyvät neuvotteluja Moskovassa 9.10.2020 21:16
Nobelin rauhanpalkinto Maailman elintarvikeohjelmalle WFP:lle – "Nälkä ja aseelliset konfliktit ovat osa samaa noidankehää" 9.10.2020 16:28
Korona sai suomalaiset näkemään painajaisia pettävistä turvaväleistä ja kasvomaskeista 1.10.2020 15:37
Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen 8.8.2020 20:20
Afganistanissa tunnustellaan taas mahdollisuutta rauhanneuvotteluihin – Taleban julisti viikonlopuksi kolmen päivän tulitauon 29.7.2020 7:45
Kriisipuhelimen linjat paukkuivat, mutta mielenterveyden lähetteiden määrä väheni – asiantuntijat toivovat, ettei avun pyytämistä lykättäisi liikaa 19.7.2020 12:14
Hallitus kokoontuu Säätytalolle miettimään vielä voimassa olevien koronarajoitusten jatkoa 17.6.2020 7:33
Oikeusministeri: Unkarin poikkeustilan odotetaan loppuvan kesäkuun puolivälin jälkeen 26.5.2020 18:26
Afganistan sanoo vapauttavansa parituhatta talebanvankia hyväntahdon eleenä, talebanien julistama kolmen päivän tulitauko alkoi 24.5.2020 22:46
Uutissuomalaisen debatti | CMI:n ohjelmajohtaja: Koronakriisiä voidaan käyttää välineenä omien intressien ajamiseen 23.5.2020 16:38
Ammattikorkeakoulujen valintakokeita perutaan koronan vuoksi – todistusvalinta ja valintatehtävät käyttöön 18.3.2020 7:11
Puolustusvoimien kriisinhallintaoperaatioiden henkilöstön palvelusvapaat keskeytetään toistaiseksi 16.3.2020 14:42
Libyan hallinto vetäytyy seuraavasta tulitaukoneuvottelusta – syyttää vastapuolta tulitauon rikkomisesta 26.2.2020 15:30