Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Auto ajoi Lontoossa päin porttia Downing Streetillä – kuljettaja otettiin kiinni

Lontoossa poliisi on ottanut tänään kiinni miehen, joka ajoi autolla päin Britannian pääministerin virka-asunnolle johtavaa porttia kuuluisalla Downing Streetillä.

Brittilehti Guardianin mukaan pääministeri Rishi Sunak oli paikalla virka-asunnossaan tapahtuma-aikana. Tapahtuneen jälkeen Sunak poistui virka-asunnolta. Poliisin mukaan tietoon ei ole tullut henkilövahinkoja.

Britannian yleisradioyhtiö BBC jakoi sivustollaan videon, jolla valkoisen henkilöauton nähdään ajavan suoraan päin portteja.

Silminnäkijä Simon Parry, 44, kertoi Guardianille useiden poliisiajoneuvojen saapuneen paikalle hyvin nopeasti koirien sekä pommiryhmän kanssa ja evakuoineen alueen. Parry sanoi myös nähneensä auton kuljettajan vatsamakuulla, kun hänet otettiin kiinni.

– Näimme ihmisiä, jotka juoksivat karkuun paniikissa sekä ihmisiä, jotka olivat innoissaan, hän kuvaili.

Miestä epäillään vahingonteosta ja vaaran aiheuttamisesta. Lontoon poliisi kertoi torstai-iltana tiedotteessa, että asian tutkimista jatketaan eikä tapahtunutta tällä hetkellä käsitellä terrorismiin liittyvänä.

----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.