Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Gandhin mahtisuvun jälkeläinen sai lähtöpassit parlamentista – Modiin kohdistuva kritiikki on ajettu Intiassa ahtaalle

Huhtikuussa 2019 Intian kongressipuolueen johtaja Rahul Gandhi piti kampanjapuheen, jossa hän liitti Intian pääministerin Narendra Modin nimen kahteen rikoksista syytettyyn liikemieheen, joilla on sama sukunimi.

– Miksi kaikkia varkaita yhdistää nimi Modi, Gandhi kysyi puheessaan.

Hallinnon edustajat ovat syyttäneet Gandhin mustamaalanneen kommentillaan paitsi pääministeriä myös kaikkia Modi-nimisiä. Nimi liitetään Intian perinteisen kastijärjestelmän puitteissa alempiin luokkiin.

Gandhin mahtisukuun kuuluva poliitikko tuomittiin viime viikolla puheensa perusteella kunnianloukkauksesta kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Hänet myös erotettiin parlamentista.

Tuomio tarkoittaisi, että Gandhi ei pystyisi asettumaan ehdolle ensi vuoden vaaleihin. Gandhi on tällä hetkellä vapaana takuita vastaan, ja hänen asianajajansa aikovat valittaa tuomiosta.

Oppositiopoliitikolla itsellään on selvä näkemys siitä, mitä hänen tuomionsa taustalla on. Viime aikoina pääministeri Modin yhteydet teollisuuspohatta Gautam Adaniin ovat olleet pinnalla, sillä yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö on syyttänyt Adanin bisnesimperiumia yrityspetoksesta. Kongressipuolue on vaatinut syytöksistä kunnollista tutkintaa.

– Minut on erotettu, koska pääministeri pelkää seuraavaa puhetta, joka koskee Adania, Gandhi sanoi medialle.

Valtapuolue BJP:tä on suututtanut myös se, miten Gandhi muutaman viikon takaisella Britannian vierailullaan kyseenalaisti Intian demokratian tilaa.

Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun ja pääministeri Indira Gandhin jälkeläisenä Gandhi on oppositiolle merkittävä hahmo, vaikka hän ei ole onnistunut todella haastamaan Modia.

Rahul Gandhin ongelma on ollut, ettei hän ole ollut erityisen karismaattinen, luonnehtii hindulaisuuteen perehtynyt Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Jyri Komulainen. Viime syksynä Gandhi kuitenkin nostatti näkyvyyttään järjestämällä marssin maan läpi.

Gandhin tuomio kertoo Komulaisen mielestä siitä, että Modin hallinto yrittää tukahduttaa kaikenlaisen kritiikin pääministeriä kohtaan.

Hindulaisuus jyrää Intian sekularismin

Kongressin tiedottaja Abhishek Manu Singhvi sanoi Gandhin tuomion edustavan "demokraattisten instituutioiden tuhoamista hallitsevan puolueen toimesta".

Tapaus ei ole ensimmäinen kerta, kun Modin hallintoa on syytetty kriitikkojen hiljentämisestä lain keinoin. Oikeustoimia on käytetty viime vuosina laajalti sellaisia oppositiohahmoja vastaan, joita on pidetty Modin hallituksen vastaisina.

Myös media on saanut osansa. Helmikuussa Intian veroviranomaiset tekivät ratsian BBC:n paikallisiin toimistoihin muutama viikko sen jälkeen, kun yhtiö oli esittänyt dokumentin, joka suhtautuu kriittisesti Modin toimintaan vuoden 2002 mellakoissa Gujaratin osavaltiossa. Modi oli tuolloin Gujaratin pääministeri.

Hindunationalistinen BJP on ollut Intiassa vallassa vuodesta 2014 asti.

– Näiden vuosien aikana on tapahtunut monenlaista kehitystä kohti autoritäärisempää hallintoa, Komulainen kertoo.

Intia on kuitenkin edelleen demokratia, ja BJP:llä maassa vahva kannatus, Komulainen sanoo.

Hindulaisuus määrittää vahvasti BJP:n politiikkaa.

– Toisin kuin aiemmat Intian pääministerit, Modi ei pysyttele Intian sekularistisen politiikan periaatteiden mukaisesti uskontojen ulkopuolella, niin että annettaisiin kaikille sijaa. Modi on ihan selkeästi monin tavoin edistänyt hindulaisuuden symbolista valtaa, Komulainen sanoo.

– Hänen kaudellaan on aloitettu valtavia rakennusprojekteja, jotka esimerkiksi parantavat hindupyhiinvaeltajien mahdollisuuksia päästä pyhiinvaelluskohteisiin, Komulainen mainitsee esimerkkinä.

Rahul Gandhi puolestaan tulee kongressipuolueen ajamasta Intian sekularismin perinteestä. Komulainen tarkentaa, että Intiassa sekularismi ei tarkoita uskonnonvastaisuutta vaan pikemminkin moniuskontoisuutta – periaatetta, jonka BJP on nyt hylkäämässä.

BJP:n aikaa edelsi Intiassa vuosikymmenten mittainen kongressipuolueen valtakausi. Nyt puolue on enää varjo entisestään.

Muslimiviha velloo

Intian nykyhallinnon harjoittaman politiikan kääntöpuolena on muslimien, kristittyjen ja muiden vähemmistöjen ahdinko.

– Intian uskonnonvapaus on hyvin nopeasti huonontunut, Komulainen sanoo.

Osavaltioissa on säädetty esimerkiksi käännyttämisen kieltäviä lakeja sekä lehmän teurastamisen kieltäviä lakeja, jotka käytännössä kohdistuvat vähemmistöihin. Hinduille lehmä on pyhä eläin. Hinduradikaalien partiot ovat lehmien suojelun nimissä jopa lynkanneet lehmien kauppaamisesta ja teurastamisesta epäiltyjä muslimeja.

Lisäksi on Intian uusi kansalaisuuslaki, joka nopeuttaa kansalaisuuden saamista Afganistanista, Bangladeshista ja Pakistanista tuleville siirtolaisille, mutta ei muslimeille. Uuden kansalaisuuslain on toivottu helpottavan siirtolaisten asemaa, mutta vastustajat pelkäävät lain syrjivän maan muslimiväestöä, sillä laki erottelee ihmisiä uskonnon perusteella.

Hindunationalistiset ryhmät ovat myös esimerkiksi levittäneet niin sanottua rakkausjihad-salaliittoteoriaa. Sen mukaan muslimimiehet pyrkisivät naimaan hindunaisia käännyttääkseen heidät islamiin ja lisätäkseen siten muslimien osuutta väestössä hindujen valtaväestöä suuremmaksi.

Myös vihapuheesta on muodostunut yhä suurempi ongelma.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on katsonut BJP:n legitimoineen toimillaan muslimeihin kohdistuvaa syrjintää. Järjestön mukaan BJP:n poliitikot ovat muslimien suojelemisen sijaan vain lietsoneet heihin kohdistuvaa vihaa.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.