Saksassa valtaosa maan lento- ja raideliikenteestä pysähtyy tänään julkisen alan työntekijöitä edustavan ammattiliiton Verdin ja kuljetusalan ammattiliiton EVG:n työseisauksen vuoksi. Lakko vaikuttaa myös busseihin.
Lakon uskotaan saksalaismedian mukaan nousevan laajimmaksi kolmeen vuosikymmeneen. Münchenin lentokentällä matkatavaroiden käsittelijöiden ja turvatarkastuksessa työskentelevien työnseisaus alkoi jo eilen.
Finnair on perunut tämän päivän lennot Hampuriin, Düsseldorfiin, Frankfurtiin sekä Müncheniin. Lennot Berliiniin toteutetaan sen sijaan suunnitellusti lakosta huolimatta, Finnairista kerrottiin eilen STT:lle.
Vaikka työnseisaus kestää vain tämän päivän, ulottuvat sen kerrannaisvaikutukset pitkälle tulevaan viikkoon.
Valtiollinen Deutsche Bahn -rautatieyhtiö on niin ikään ilmoittanut, etteivät kaukojunat kulje maanantaina työnseisauksen vuoksi. Lakko vaikuttaa myös lähiliikenteeseen, sillä monet lähi- ja paikallisjunien sekä bussiyhtiöiden työntekijät ovat EVG:n jäseniä.
Ennakkotietojen mukaan ainakin seitsemässä Saksan kuudestatoista osavaltiosta on luvassa pahoja häiriöitä myös lähiliikenteessä. Näiden joukossa ovat Saksan runsasväkisimmät osavaltiot.
Ammattiliitot yrittävät vauhdittaa työnseisauksella työnantajien kanssa käytäviä neuvotteluja, jotka ovat olleet jumissa viikkokausia. Liittojen mukaan tarjotut palkankorotukset ovat surkeita, kun otetaan huomioon edelleen valtoimenaan laukkaava inflaatio.