Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on erottanut maan puolustusministeri Yoav Gallantin, kertoi pääministerin kanslia tiedotteessaan sunnuntaina.
Gallant oli lauantaina kehottanut keskeyttämään kiistanalaisen oikeusjärjestelmän uudistuksen eteenpäin viemisen kuukaudeksi.
Netanjahun johtaman konservatiiveja ja äärioikeistolaisia yhdistävän hallituskoalition ajamat lakiuudistukset kasvattaisivat poliitikkojen valtaa maan oikeuslaitoksen yli.
Israelissa laajat hallitusta vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet kuukausia. Lauantaina Tel Avivin mielenosoituksiin osallistui israelilaismedioiden arvioiden mukaan jopa 200 000 mielenosoittajaa.
Netanjahun puoluetoveri Gallant oli aiemmin varoittanut laajalle levinneiden protestien vaarantavan maan kansallista turvallisuutta. Mielenosoituksiin on osallistunut tuhansia reserviläisiä.
Gallantin lisäksi myös muutamat muut pääministeripuolue Likudin jäsenet ovat kyseenalaistaneet uudistusten eteenpäin viemistä.
Myös maan presidentti Isaac Herzog on esittänyt huolensa kansan kahtiajaosta ja tarjosi kompromissivaihtoehtoa, jonka hallitus hylkäsi.
Presidentti on Israelin muodollinen valtionpäämies, jolla ei ole käytännössä paljoakaan valtaoikeuksia.
Netanjahun puuttumista uudistusten etenemiseen syytetty laittomaksi
Israelin korkein oikeus antoi sunnuntaina Netanjahulle viikon aikaa vastata häntä vastaan tehtyyn valitukseen.
Korruptionvastainen kansalaisjärjestö teki valituksen Netanjahun torstaina pitämästä puheesta, jossa hän kertoi edistävänsä hallituksensa ajamia oikeusjärjestelmän uudistuksia ja päättävänsä kansaa jakavan prosessin.
Kansalaisjärjestön mukaan Netanjahu rikkoi eturistiriitasopimusta, joka estää häntä toimimasta kyseisten lakiuudistusten parissa. Kaavailluissa lakiuudistuksissa muun muassa rajoitettaisiin korkeimman oikeuden valtaa ja muutettaisiin tuomareiden nimittämiskäytäntöjä.
Joulukuussa kuudennen pääministerikautensa aloittanutta Netanjahua vastaan on parhaillaan käynnissä korruptio-oikeudenkäynti. Netanjahun oikeustaistelu saattaa lopulta päätyä korkeimman oikeuden päätettäväksi.
Maan valtakunnansyyttäjä Gali Baharav-Miara kutsui perjantaina Netanjahun televisioitua julistusta ja tämän "kaikkia prosessiin puuttumisia" laittomiksi.