Yhdysvaltain länsirannikolla San Franciscossa herättiin tiistaina jälleen rankkasateeseen, vaikka monet olivat toivoneet talven poikkeussäiden jääneen jo taakse kevätpäiväntasauksen myötä. Keskiviikkona Los Angelesissa puolestaan nähtiin harvinainen tornado, joka teki rajuja tuhoja pyyhkäistyään suurkaupungin yli.
Talven tuhoisat poikkeussäät ovat jatkuneet Kalifornian osavaltiossa jo loppuvuodesta asti. Helmikuun lopulta lähtien Kaliforniaa ovat riepotelleet jälleen uudet myrskyt, jotka toivat mukanaan uusia rankkasateita ja myrskytuulia. Vuoristoalueilla on puolestaan saatu lisää lumisateita jo valmiiksi ennätyksellisten lumikertymien päälle.
Rajuilmat ovat aiheuttaneet laajalti tulvia, maanvyöryjä, sähkökatkoja ja evakuointimääräyksiä eri puolilla osavaltiota. Viranomaistietojen mukaan satoja koteja on kärsinyt tuhoista ja pahimmillaan ilman sähköjä oli satojatuhansia kotitalouksia.
Ainakin viisi ihmistä kuoli alkuviikolla kaatuvien puiden alle San Franciscon alueella. Viranomaisten mukaan kaupungissa kaatui pelkästään tiistain myrskytuulissa yli 700 puuta.
– Jopa sen perusteella, mikä on osoittautunut yhdeksi poikkeuksellisimmista talvikausista hyvin pitkään aikaan, eilinen (tiistai) erottuu, Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelu NSW sanoi keskiviikkona Los Angeles Timesin mukaan.
Helmikuun lopulta lähtien Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on julistanut hätätilan 43 piirikuntaan osavaltion kaikkiaan 58 piirikunnasta.
– Jos kukaan epäilee luontoäitiä ja hänen raivoaan, jos kellään on epäilyksiä siitä, mitä ilmastolle tapahtuu ja millaisia muutoksia koemme, tulkaa Kaliforniaan, Newsom sanoi aiemmin maaliskuussa Guardianin mukaan.
Ennätyssateet eivät pelasta kuivuudelta
Joulukuun lopusta lähtien länsirannikon yli on pyyhkäissyt yhteensä 12 myrskyvirtausta. Vuodenvaihteessa kolmisen viikkoa putkeen kestäneet rajuilmat aloittivat pahojen tuhojen aallon: osavaltiossa kärsittiin laajalti tulvista, maanvyöryistä, teiden tuhoutumisista ja tuhansien puiden kaatumisista. Tuolloin yli 20 ihmistä kuoli myrskyjen seurauksena.
Nyt alkuviikolla koetun viimeisimmän ja ehkä rajuimman yksittäisen myrskyn myötä Kalifornian kelien odotetaan kääntyvän parempaan. Talven tuhoja korjataan kuitenkin vielä pitkään, eivätkä tulvavedet Kalifornian laaksoalueilta imeydy vettyneeseen maaperään hetkessä.
Talvisateet itsessään eivät ole poikkeuksellisia Kaliforniassa, sillä valtaosa alueen sateista tulee talvikuukausina. Ilmastonmuutos kuitenkin kiihdyttää myrskyjä entistä voimakkaammiksi.
Ennen kuluneen talven poikkeussäitä Kaliforniassa oli kärsitty usean vuoden ennätyskuivuudesta. Ennätyssateet eivät asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan pelasta osavaltiota. Kuivuudesta voidaan kärsiä jo niinkin pian kuin ensi vuonna, BBC kertoo.
Kalifornia on Yhdysvaltain väkirikkain osavaltio yli 39 miljoonalla asukkaallaan. Pinta-alaltaan se on suurempi kuin Suomi.