Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU-alueelle uudet tavoitteet maankäytön ja metsien hiilinieluille – Suomen tavoite unionin kahdeksanneksi suurin

EU-alueelle tulee aiempaa kunnianhimoisempi maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria säätelevä lulucf-asetus. Sillä halutaan vahvistaa hiilinieluja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Hiilinielulla tarkoitetaan prosessia, toimintaa tai mekanismia, joka poistaa hiilidioksidia ilmakehästä ja varastoi sen. Näin tekee esimerkiksi kasvava metsä.

EU-parlamentti hyväksyi asetuksen muutoksen tiistaina äänin 479–97, ja 43 parlamentaarikkoa äänesti tyhjää.

Vuoden 2030 uusi tavoite on noin 15 prosenttia tiukempi kuin nykyinen tavoite, kertoo parlamentti tiedotteessaan. Yhteensä kasvihuonekaasujen nettonielujen EU:ssa tulisi vastata 310 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin poistumaa vuoteen 2030 mennessä.

Poistuma on päästön vastakohta, ja siitä käytetään myös termiä negatiivinen päästö.

Suomen kansallinen tavoite on kahdeksanneksi suurin EU:ssa. Suomen maakohtainen tavoite vuodelle 2030 on alustavasti 17,8 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin poistuma.

EU-parlamentaarikko Ville Niinistön (vihr.) mukaan Suomen tavoite voi vielä tarkentua, mutta on lähellä lopullista. Niinistö oli parlamentin mietinnön esittelijänä.

Niinistön mukaan maiden välisen vastuunjaon laskentatavan muutos on ollut Suomelle suotuisa. Hänen mukaansa Suomen tavoite vuodelle 2030 on alhaisempi kuin tavoite vuodelle 2025.

– Tämä on vähän hassu, kun muilla tavoitteet nousevat ja Suomella laskevat, sanoi Niinistö toimittajatilaisuudessa maanantaina.

Kovin tavoite on Ruotsilla, jonka tavoite on 47,3 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin poistuma vuonna 2030.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan, emeritusprofessori Markku Ollikaisen mukaan Suomen fossiiliset päästöt ovat vuodessa noin 48 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Niinistö: Hiilinielujen merkitys kasvaa

Lainsäädäntöön liittyy myös joustoja, eli EU-maa voi kompensoida päästökaupan tai päästövähennysten puolella sitä, jos se jää maankäyttösektorin hiilinielutavoitteista, kertoo Niinistö.

Lulucf-asetus on osa EU:n ilmastopakettia, jonka avulla EU aikoo vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä

Markku Ollikaisen mukaan tämä tavoite on selkeä askel eteenpäin, vaikka enemmänkin olisi voinut tehdä.

– Kokonaisuudessa mentiin merkittävästi parempaan ja lähemmäs sitä, mitä esimerkiksi ilmastopaneeli piti vastuullisena tavoitteena EU:lle, Ollikainen arvioi STT:lle maanantaina.

Ville Niinistön mukaan hiilinielujen ja maankäytön merkitys ilmastokriisin ratkaisussa kasvaa.

– Samalla kun hiilidioksidin määrä kasvaa ilmakehässä, niin ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä sillä, että hiilinieluilla hiiltä varastoidaan myös maaperään ja meriin, Niinistö sanoi.