Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi selvitti laajan petosvyyhden – tekaistuilla myynti-ilmoituksilla huijattiin yli 40 000 euroa

Oulun poliisilaitos kertoo selvittäneensä laajan petosvyyhden, jossa on ollut uhreja ympäri Suomen.

Poliisi epäilee yhteensä kahdeksan ihmisen osallistuneen tekaistujen myynti-ilmoitusten tekemiseen suomalaisilla verkon kauppapaikoilla. Ilmoituksia on tehty sesongista riippuen Nettivene-, Nettikaravaani- ja Tori.fi-sivustoille.

Poliisin tiedotteen mukaan huijaukset toimivat siten, että ostajalta on pyydetty käsirahaa, jonka maksamisen jälkeen myynti-ilmoitus on poistunut eikä myyjään ole enää saanut yhteyttä. Rikoshyöty on poliisin mukaan ollut yhteensä yli 40 000 euroa. Teot ovat tapahtuneet viime vuoden maalis–kesäkuussa.

Epäiltyinä rikosnimikkeinä kokonaisuudessa on yhteensä 19 petosta, yksi törkeä petos, yksi petoksen yritys ja kuusi identiteettivarkautta. Poliisin mukaan rikoskokonaisuus on menossa lähipäivinä syyteharkintaan.

"Erittäin ammattimaista"

Poliisi kuvaa toiminnan olleen erittäin ammattimaista. Kokonaisuudessa on ollut johtoasemassa yksi tekijä, joka on petosvyyhden pääepäilty.

Hän on poliisin mukaan käyttänyt rikosten tekemisessä hyväkseen vähäosaisempia ihmisiä, jotta hänen oma osallisuutensa rikoksiin olisi peittynyt.

– Hyväksikäyttö on tapahtunut siten, että näiden ihmisten yhteystietoja on käytetty esimerkiksi puhelinliittymän hankkimiseen, rikoskomisario Kimmo Tuulenkari Oulun poliisista kertoo STT:lle.

– Lisäksi rahaliikenne on kulkenut heidän kauttaan pääepäillylle. Tarkoituksena on ollut peittää pääepäillyn omia jälkiä mahdollisimman paljon.

Tuulenkarin mukaan "vähäosaisilla" ei tarkoiteta tässä yhteydessä esimerkiksi päihdeongelmaisia ihmisiä.

– Sen sijaan he eivät välttämättä ole ansiotyössä, ja he ovat poliisille entuudestaan tuttuja. He ovat olleet useassa pienemmässä rikosjutussa osallisina, Tuulenkari sanoo.

Oulun poliisilla on kesken myös toinen vastaava esitutkintakokonaisuus Kajaanin-tutkintayksikössä. Poliisin mukaan tekotapa on ollut sama kuin nyt valmistuneessa esitutkinnassa. Pääepäiltynä on kuitenkin eri henkilö. Kyseinen kokonaisuus sisältää poliisin mukaan 32 rikosta, joista suurin osa on petoksia.