Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Virolaisupseeri on toiveikas ukrainalaisten taistelukyvystä kevään edetessä

Talven taittuessa hiljalleen kevääksi monella suunnalla on arvailtu, kumpi osapuoli haluaa tai kykenee tekemään ensimmäisenä uuden aloitteen Venäjän ja Ukrainan sodassa. Paljon on muun muassa puhuttu Venäjän odotettavissa olevasta suurhyökkäyksestä.

Virolaisen everstiluutnantti Rainek Kuuran mukaan on vaikea arvioida, ovatko venäläiset jo mahdollisesti toteuttamassa odotettua hyökkäystä.

– Miksikö? No siksi, että heidän taktiikkansa ja taistelutapansa on melko outo, Kuura arvioi STT:n haastattelussa.

Hänen mukaansa osapuilleen tuhannen kilometrin pituisella rintamalla on kyllä nähty Venäjän liikekannallepanon jälkeen "enemmän intensiteettiä" hyökkäystoiminnassa. Näitä hyökkäyksiä on kuitenkin toteutettu noin joukkueen kokoisilla muutaman kymmenen sotilaan ryhmillä.

– Se, mitä me emme ole nähneet, ovat yhtymätason (esimerkiksi pataljoonien, prikaatien tai divisioonien) eri aselajien yhteisoperaatiot, Kuura sanoo.

Tällaisissa esimerkiksi panssarijoukot ja tykistö tukisivat jalkaväkeä tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarvittaisiin Kuuran mukaan joustavaa ja luovaa johtamista eli osaavia upseereita ja aliupseereita komentoketjun eri tasoille. Tällaista kyvykkyyttä ei viimesyksyinen liikekannallepano ole Venäjälle tuottanut.

– Näyttää siltä, ettei Venäjän liikekannallepanojärjestelmä ole Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kyennyt pitämään reservissä yllä tällaista osaamista joukkojen johtamiseen, Viron maavoimissa divisioonan esikuntatehtävissä työskentelevä Kuura arvioi.

"Täytyy oppia, oppia, oppia"

Miesvoimaa Venäjällä kiistatta on ja sitä onkin heitetty melko surutta tuleen Ukrainassa. Kuuran kanssa Upseeriliiton ja Ulkopoliittisen instituutin seminaariin Helsingissä tiistaina osallistunut kenraalimajuri (evp) Pekka Toveri arvioi Venäjällä olevan maailman paras sietokyky omien tappioiden suhteen.

Toveri, joka on myös kokoomuksen kansanedustajaehdokas Uudeltamaalta, arvioikin Venäjän valmistautuvan käymään sotaa vielä pitkään.

Tuleeko sitten Ukrainassa jossain vaiheessa eteen vaihe, jossa silkka venäläissotilaiden ihmismassa jyrää ukrainalaisten paremman sodankäyntitaidon ja kaluston yli?

– Sitä venäläiset todennäköisesti tavoittelevat, ja siksi meidän (lännen) on jatkettava Ukrainan tukemista. Jos mittakaavaa katsotaan, niin ei Ukrainan kokoisen maan pitäisi kyetä puolustautumaan Venäjän massoja vastaan, Kuura muistuttaa.

Hänen mukaansa myös Ukrainan valmiutta ja kykyä hyökkäykseen on vaikea ulkopuolelta arvioida, koska ukrainalaisella puolella operaatioturvallisuus on pitänyt hyvin.

– Emmekä me tietenkään heidän kumppaneinaan ryhdy keräämään tietoja ja julkaisemaan niitä, Kuura sanoo,

Omana arvionaan hän kuitenkin toteaa, että Ukrainalla on käsissään suhteellisen hyvät kortit: rintamatilanne on pysynyt hallinnassa ja reserviä löytyy vielä esimerkiksi maavoimista. Tämän lisäksi länsimaiden aseapu on ollut johdonmukaista ja jatkuvaa.

Minkään yksittäisen asejärjestelmän, kuten taistelupanssareiden ja hävittäjien, mahdolliseen rooliin sodan ratkaiseva ihmelääkkeenä Kuura ei kuitenkaan usko.

– On tärkeää pitää taistelumielialaa yllä. Täytyy myös olla joustava, luova ja oppia, oppia, oppia. Tätä me olemme nähneet ukrainalaisten tekevän, Kuura sanoo.