North Holdings 3 -konsortio on korottanut tarjoustaan kiinteistöalan ja teollisuuden palveluyhtiö Caverionin osakekannasta. Caverionin hallitus suosittaa ostotarjouksen hyväksymistä.
Marraskuun alussa julkistetussa tarjouksessa North Holdings 3 tarjosi seitsemää euroa osakkeelta. Uusi tarjous on nyt kahdeksan euroa osakkeelta tai 8,5 euroa osakkeelta yhdeksän kuukauden kuluttua ostotarjouksen toteutumisesta.
North Holding on myös jatkanut tarjousaikaa helmikuun loppuun saakka, mikä Caverionin hallituksen mukaan antaa osakkeenomistajille riittävästi aikaa arvioida uutta tarjousta.
Pääomasijoitusyhtiö Triton teki kilpailevan tarjouksen Caverionin osakekannasta pari viikkoa sitten, jolloin se tarjosi kahdeksaa euroa osakkeelta. Keskiviikkona Tritonin tarjouksen tehnyt tytäryhtiö Crayfish BidCo ilmoitti, että se arvioi North Holdings 3:n uutta tarjousta ja vaihtoehtojaan ja tiedottaa johtopäätöksistään myöhemmin.
Helsingin pörssissä Caverionin osake reagoi tarjouskisaan kurssinousulla. Esimerkiksi keskiviikkona iltapäivällä yhtiön osakkeet olivat nousseet noin 4,5 prosenttia. Kaupan toteutumisen myötä Caverion poistuisi Helsingin pörssistä.
North Holdings 3 -konsortioon kuuluvat pääomasijoitusyhtiö Bain Capital, Antti Herlinin perheen omistama sijoitusyhtiö Security Trading sekä Georg, Henrik ja Carl-Gustaf Ehrnroothin perheiden omistama sijoitusyhtiö Fennogens. Lisäksi mukana on Henrik Ehrnroothin perheen sijoitusyhtiö Corbis. Security Trading, Fennogens ja Corbis ovat olleet Caverionin suuria osakkeenomistajia yhtiön perustamisesta saakka.