Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tukkirekan hytin alla syttyi tulipalo Nelostiellä Äänekoskella – ruuhkautti hieman liikennettä

Tukkirekan hytin alla syttyi tulipalo Nelostiellä Äänekoskella tapaninpäivän aamuna.

Ajoneuvon kuljettaja oli saanut lähestulkoon itse palon sammumaan alkusammutuksella. Kukaan ei loukkaantunut.

Palo ruuhkautti kuitenkin hieman liikennettä Mämmensalmen Seon lähellä vielä kello kymmenen aikaan. Etelään menevä kaista oli tuolloin hieman ruuhkautunut, mutta pohjoiseen liikenne näytti kulkevan hyvin.

Autoja päästettiin vuorotellen eteenpäin kummastakin suunnasta. Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskukselta kerrottiin kello 10.50, että tie on auki liikenteelle. Tilannekeskuksella ei ollut tiedossa tarkkaa aikaa, jolloin tie oli avattu.

Palon todennäköinen syttymissyy on ollut tekninen vika koska palo oli alkanut moottoritilasta. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle puoli kymmenen aikaan.