Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen: Presidentti Niinistö ei armahtanut tänä vuonna ketään

Presidentti Sauli Niinistö ei tänä vuonna armahtanut ketään rikoksesta tuomittua, kertovat Helsingin Sanomat ja Uutissuomalainen. Medioiden mukaan Niinistö ratkaisi tänä vuonna 32 anomusta armahduksista. Valtaosa hylättiin, ja osa ei kuulunut presidentin armahdusoikeuden piiriin.

Asiasta kertoi keskiviikkona Helsingin Sanomat ja sitä aiemmin lauantaina Uutissuomalainen. Viime vuonna Niinistö armahti yhden henkilön ja sitä edellisen kerran vuonna 2018 kaksi henkilöä.

Tänä vuonna kaikissa 32 ratkaisuissa anomus on joko hylätty tai jätetty varteen ottamatta.

– Varteen ottamatta jätetään tapaukset, jotka eivät kuulu perustuslaissa säädetyn tasavallan presidentin armahdusoikeuden piiriin, kertoo hallitussihteeri Johanna Nyberg oikeusministeriöstä Uutissuomalaiselle.

Toisella presidenttikaudellaan Niinistö on tähän mennessä armahtanut kolme henkilöä. Ensimmäisellä kaudella armahduksia kertyi yhteensä 18.

Armahdusanomuksia on viime vuosina tullut vähemmän. Tänä vuonna Niinistön käsittelemien hakemusten määrä laski ensimmäistä kertaa alle 40:n, HS kirjoittaa.

Armahdusten määrä on laskenut osin lainmuutoksen johdosta. Elinkautisvangit vapautuivat aiemmin presidentin armahduksella, mutta vuodesta 2006 päätökset on tehnyt pääosin Helsingin hovioikeus.

Niinistön edeltäjät armahtivat selvästi useampia tuomittuja. Mauno Koivisto armahti keskimäärin yli viisikymmentä tuomittua vuodessa, Martti Ahtisaari noin kolmekymmentä ja Tarja Halonen keskimäärin yli 20.