Tiiviistä ja kontrolloivista uskonnollisista yhteisöistä on irtaannuttu kautta aikojen, mutta se on mahdollisesti lisääntynyt entisestään viime vuosina. Hengellisestä väkivallasta puhutaan enemmän julkisuudessa, minkä seurauksena entistä useammat ymmärtävät olevansa hengellisen väkivallan uhreja itsekin, kertoo Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila.
– Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, että tiukan kontrolloivat tai konservatiiviset yhteisöt tuntuvat aiempaa radikaalimmilta. Monet ovat alkaneet kyseenalaistaa esimerkiksi sellaisia yhteisöjä, jotka pitävät naisia heikossa asemassa tai syrjivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, Valkila sanoo.
Lapin yliopiston uskontojen ja kulttuurien politiikan professori Aini Linjakumpu sanoo, että internetillä on ollut suuri merkitys tiedon ja tietoisuuden lisääjänä. Erilaisista uskonnollisiin yhteisöihin liittyvistä ongelmista voidaan keskustella netissä avoimesti ja anonyymisti, mikä on todennäköisesti lisännyt epäkohtien havaitsemista ja puntarointia.
– Myös tieto oman uskonnollisen yhteisön sisällä tapahtuneista rikkeistä on vapaammin saatavilla nykymaailmassa, Linjakumpu huomauttaa.
Moni jää sosiaalisista syistä
Linjakummun mukaan varsinaisen lähtemispäätöksen taustalla voi olla lukuisia syitä. Lähtijöissä korostuvat ne, jotka eivät koe yhteisönsä uskonnollista sanomaa enää omakseen. Tällöin yhteisöstä irtaantuminen voi tuntua luontevalta.
Osa taas ei näe yhteisönsä tarjoamaa elämää enää mielekkäänä.
– Kontrolloivissa yhteisöissä ihmisen koko elämä usein rakentuu tiettyjen sääntöjen mukaiseksi. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisykiellosta saattaa tulla joillekin kynnyskysymys: perheissä voi olla kymmenen lasta, eivätkä kaikki halua sellaista elämää, jossa lapset määrittelevät olemisen niin monella tavalla, professori sanoo.
Linjakummun mukaan moni jää uskonnolliseen yhteisöön sosiaalisista syistä. Jos ihminen on syntynyt, kasvanut ja sosiaalistunut tiettyyn yhteisöön, hänen voi olla vaikea nähdä elämää yhteisön ulkopuolella.
Vaikeita hengellisiä pohdintoja
Haastavimmaksi koetaan usein niistä yhteisöistä lähteminen, joista lähtenyttä tai erotettua tulee lähdön jälkeen karttaa. Yhteisöissä on paljon eroja siinä, kuinka kokonaisvaltaista karttaminen on.
– Jos yhteisöstä eroamisen jälkeen ei voi olla enää yhteydessä perheeseen, sukulaisiin tai ystäviin, ihminen joutuu sosiaalisesti tyhjän päälle. Tämä voi saada jäämään yhteisöön monenlaisista epäkohdista huolimatta, Linjakumpu toteaa.
Lähtemistä voivat estää myös taloudelliset syyt. Raha-asiat saattavat olla esimerkiksi puolison vastuulla tai asunto ja työpaikka löytyä yhteisön sisältä.
Osa lähtöä suunnittelevista kantaa edelleen yhteisönsä hengellistä vakaumusta, jolloin ennen lähtöä edessä on vaikeita kysymyksiä hengellisestä tulevaisuudesta.
– Jos hengellisen pelastuksen nähdään olevan vain oman liikkeen sisällä, lähteminenhän tarkoittaisi, ettei pelastumista olisi lähtijälle enää olemassa. Tämä pelko voi olla niin voimakas, että se saattaa nousta muita (lähtemisen puolesta puhuvia) syitä tärkeämmäksi.
Asenteiden muutokset ovat mahdollisia
Uskonnollisissa yhteisöissä on paljon eroja sen suhteen, ovatko ne muuttaneet oppejaan tai asenteitaan vuosikymmenten varrella, sanoo Linjakumpu. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisesta seurasi hänen mukaansa vielä vuosikymmeniä sitten hyvinkin voimakasta karttamista, kun nykyään tilanne on paljon monimuotoisempi.
Vanhoillislestadiolaisuus on herätysliikkeenä osa evankelisluterilaista kirkkoa, joka on menettänyt paljon jäseniään 2000-luvulla. Joni Valkilan mukaan vanhoillislestadiolaisten määrä on pysynyt suurin piirtein samana jo vuosikymmeniä.
– Tiedetään kuitenkin, että heillä on ehkäisykiellon takia usein suuria perheitä, mistä voidaan päätellä, että suuri määrä ihmisiä on irtaantunut yhteisöstä. Osa siirtyy irtaantumisen jälkeen perusluterilaiseksi, ja muutos voi tapahtua melko kivuttomasti, varsinkin jos omassa lähipiirissä on muitakin liikkeestä irtaantuneita, Valkila sanoo.
Joissakin tapauksissa irtautuja voi kuitenkin yhä jäädä yksin.
Linjakumpu mainitsee Jehovan todistajat esimerkkinä sellaisesta yhteisöstä, joka on tunnettu tiukasta kontrollistaan. Valkilan mukaan Jehovan todistajien jäsenmäärä on ollut laskussa jo joidenkin vuosien ajan. Yhteisön oppeihin kuuluu vielä tänä päivänäkin entisten jäsenten karttaminen.