Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukrainasta anastettu pesukarhu melkein sai kostonsa – Hersonin venäläinen nukkehallitsija sai pitää sormensa

Ukraina valtasi takaisin Venäjän asevoimien miehittämän Hersonin kaupungin marraskuun puolivälissä.

Pian tämän jälkeen julkisuuteen kohosi tieto, jonka mukaan venäläissotilaat kaappasivat vetäytyessään Hersonin eläintarhasta eläimiä, mukaan lukien ainakin yhden pesukarhun.

Anastetun pesukarhun mainetta on jo ehditty rakentamaan Venäjän valtiollisessa televisiossa. Rossija-1 -kanavalla sen kerrottiin kuvastavan Venäjän Ukrainassa raskaita tappioita kärsineiden maahanlaskujoukkojen menestystä ja voittoja. Pesukarhulle on peräti perustettu oma viestikanava Telegram-palveluun.

Eläimen todelliset tuntemukset tallentuivat videolle tällä viikolla, kun Venäjän Hersonin alueelle pystyttämän nukkehallinnon johtaja Volodymyr Saldo pyrki kameroiden edessä tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa.

Videolla sotilasasuun pukeutuneen miehen sylissä oleva pesukarhu, kaappaajiltansa nimen kutsumanimen saanut Hers, on vähällä purra Saldon sormea, kun tämä yritti silittää eläintä.

Itsenäisen venäläislehden Moscow Timesin mukaan Hersonin eläintarhasta kaapattiin kaikkiaan seitsemän pesukarhua, kaksi sutta, riikinkukko, laama ja aasi.

Käskyn eläinten "evakuoimisesta" Venäjän miehittämille alueille kerrotaan tulleen suoraan Saldolta. Eläimet on ilmeisesti tarkoitus siirtää Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevaan eläintarhaan, jota johtaa Oleg Zubkov.

Talouslehti Kommersantin mukaan Zubkov sai heinäkuussa tuomion tapauksesta, jossa hänen johtamansa eläintarhan tiikeri puri sormen irti vuoden vanhalta lapselta.