Valmet Automotive peruu suunnitellun listautumisannin.
Yhtiön mukaan sille ei ollut edellytyksiä vallitsevissa markkinaolosuhteissa. Se tutkii muita vaihtoehtoja kasvustrategiansa toteuttamiseksi.
Päätöksen pyörtämiseen johtivat autoteollisuuden ja yleisen taloustilanteen epävarmuudet. Yhtiö vetoaa myös "heikkoon pääomamarkkinasentimenttiin listautumisia kohtaan".
– Se on vaan realismia, että tällä hetkellä sijoittajat katsovat paljon lyhyttä aikaikkunaa. Riskinotto kasvutarinaan on alhaisempi näissä olosuhteissa, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen STT:lle.
Yritys kertoi listautumisaikeistaan Helsingin pörssiin puolisen kuukautta sitten. Sairanen kiistää, että kyse olisi täyskäännöksestä.
– Ilmoitimme kaksi ja puoli viikkoa sitten aikeesta. Emme ilmoittaneet, että toteuttaisimme listautumisen, hän huomauttaa.
Täysi varmuus puuttui
Yrityksen tavoitteena oli kerätä listautumisella noin 140 miljoonan euron bruttovarat.
Valmet Automotive kertoi tiedotteessa, että institutionaalisten sijoittajien alustava kiinnostus oli vahvaa. Eläkevakuutusyhtiöt Varma ja Ilmarinen olivat ehdollisesti sitoutuneet merkitsemään osakkeita yhteensä noin 70 miljoonalla eurolla.
– Jos olisimme päättäneet käynnistää annin, olisi pitänyt olla varmuus, että se toteutuu suunnitellusti. Tätä sataprosenttista varmuutta emme kyenneet nyt saavuttamaan, Sairanen sanoo.
Hän luettelee tekijöitä, jotka ovat olleet viime aikoina markkinoiden harmeina: geopoliittinen epävarmuus, huima inflaatio, nousevat korot sekä Euroopan ja globaalin talouskasvun synkkenevä näkymä.
"Kypsyys ja valmius" milloin vain
Yhtiön taival on alkanut vuonna 1968, jolloin se alkoi rakentaa autotehdasta Uuteenkaupunkiin. Nykyisin Valmet Automotive myös tarjoaa autonvalmistajille järjestelmiä ja palveluita, jotka tukevat autoilun sähköistymistä. Se omistaa akkutehtaita Suomessa ja Saksassa.
Jarkko Sairanen korostaa, että automaailma jatkaa edelleen sähköistymistä. Hän sanoo, että yhtiö saattaa harkita listautumista uudelleen suotuisampana ajankohtana. Hän sanoo yhtiön saaneen arvokasta kokemusta selvityksestään.
– Meillä on kypsyys ja valmius tehdä tämä milloin vain, kun on oikea ajankohta.
Valmet Automotiven liikevaihto oli viime vuonna 570 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 38 miljoonaa euroa.
Kesäkuun lopussa yhtiö työllisti noin 4 450 henkilöä. Suomen ja Saksan ohella yhtiöllä on toimintaa Puolassa. Yhteensä yrityksellä on 11 toimipistettä.
Valtion sijoitusyhtiö Tesi ja yksityinen sijoitusyhtiö Pontos Group omistavat Valmet Automotivesta kumpikin vajaat 40 prosenttia. Lopun omistaa kiinalainen CATL.