Hissiyhtiö Koneen oikaistu liikevoitto laski heinä-syyskuussa 306 miljoonaan euroon, mikä on 6,3 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Liikevaihto kasvoi 14,9 prosenttia noin kolmeen miljardiin euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna liikevaihto kasvoi 6,5 prosenttia.
Koneen tulosta on painanut erityisesti rakentamisen hyytyminen Kiinassa, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa hidastunut talouskasvu ja Kiinan tiukkana jatkunut koronapolitiikka. Kone antoi jo aiemmin tässä kuussa negatiivisen tulosvaroituksen.
– Kiinan markkinat ovat hyvin haastavat tällä hetkellä. Suurilla kiinteistökehittäjillä on erittäin suuri likviditeettihaaste, heidän projektinsa eivät etene eikä uusia hissejä siis tilata. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella kehitys on positiivista, kertoi Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth toimittajille etäyhteyksin pidetyssä lehdistötilaisuudessa torstaina.
Suurinta kasvua odotetaan palveluista
Koneen uuslaiteliiketoiminta on ollut laskussa, mutta palveluliiketoiminnan kasvu on jatkunut vahvana. Kone näkee näissä toiminnoissa myös suurimman potentiaalin kasvuun uusien hissien tilausten kasvun sakatessa. Vanhojen hissien huoltoon ja modernisointiin liittyvät palvelut olivat viime vuonna hieman alle puolet Koneen liikevaihdosta, ja tänä vuonna osuuden arvellaan kasvavan noin puoleen.
Onko Kone siis muuttumassa päätoimisesti hissien huolto- ja modernisointiyritykseksi?
– Emme lainkaan. On selvää, että huollossa ja modernisoinnissa on paremmat kasvun mahdollisuudet, mutta kyllä jatkossakin myydään erittäin paljon uusia hissejä, Ehrnrooth sanoo.
Toimitusjohtajan mukaan on selvää, että Kiinan hissimarkkina on maailman suurin, sillä lähes kaksi kolmesta uudesta hissistä maailmassa myytiin viime vuonna Kiinassa. Ehrnrooth tähdentää, että vaikka Koneen liikevaihto Kiinassa onkin laskenut, yhtiöllä on maassa edelleen erittäin hyvä liiketoiminta.
Int ia elpyi, Ukrainan sota varjosti
Yhtiö arvioi liikevaihdon laskevan tänä vuonna vertailukelpoisin valuuttakurssein 1–4 prosenttia viime vuodesta. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan 1,01–1,09 miljardia euroa.
– Vaikka Kiinan uuslaitemarkkinan heikkenemisen vaikutus oli odotettua suurempi, kolmannella vuosineljänneksellä tapahtui myös monia positiivisia asioita. Olen erityisen tyytyväinen palveluliiketoiminnan vahvana jatkuneeseen kehitykseen, jota tukivat vankka aktiviteetti huolto- ja modernisointimarkkinoilla sekä uusien tilausten parantunut marginaali vuodentakaiseen verrattuna onnistuneiden hinnankorotusten ansiosta, toimitusjohtaja Ehrnrooth sanoi tiedotteessa.
Kiinan ulkopuolella Aasian markkinan aktiviteetti kasvoi selvästi, lähinnä Intian elpymisen ansiosta.
– Intia on myös erittäin tärkeä alue Koneelle, Ehrnrooth sanoi toimittajille.
Euroopassa Ukrainan sota vaikutti kysyntään kielteisesti. Pohjois-Amerikassa uuslaitemarkkina laski hieman yksiköissä mitattuna, mutta kasvoi huomattavasti rahamäärällisesti.
Koneen mukaan yhtiön tulokseen ovat vaikuttaneet tänä vuonna negatiivisesti Kiinan heikkenevän markkinaympäristön lisäksi myös kasvaneet kustannukset ja rajoitteet toimitusketjuissa.
Ensi vuoden näkymiä valaisevat yhtiön mukaan vahva tilauskanta ja kustannusten kehitys parempaan suuntaan. Näkymiä varjostaa muun muassa tilauskannan hidastunut kierto, joka liittyy Kiinassa rahoitusongelmiin ja Pohjois-Amerikassa työvoimapulaan.