Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sampo arvioi mahdollisuutta listautua myös Tukholman pörssiin

Vakuutusyhtiö Sampo arvioi mahdollisuutta listautua Helsingin pörssin lisäksi Tukholman pörssiin. Arvioinnin on määrä valmistua lähikuukausien aikana, jolloin mahdollinen rinnakkaislistaus voisi tapahtua tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

– Tukholman-listaus voisi kasvattaa Sammon osakkeiden kysyntää ja kaupankäyntivolyymejä ajan mittaan ja hyödyttää siten kaikkia osakkeenomistajia, sanoo Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos tiedotteessa.

Hänen mukaansa Tukholman pörssi on kooltaan ja likviditeetiltään Pohjoismaiden suurin, ja alustavan analyysin mukaan Sammon kaltaisen suuren pohjoismaisen vakuutuskonsernin Tukholman-listaukselle on suuri kysyntä.

Listautumisen edellytyksenä on, että Sammon hallitus päättää edetä asiassa.

Sampo on nyt puhdas vakuutuskonserni, kun yhtiö myi omistuksensa Nordeassa. Painopisteenä on vahinkovakuuttaminen.

Ifillä vahvat siteet Ruotsiin

Sammon konsernijohtaja Torbjörn Magnusson muistuttaa, että konsernin vahinkovakuutusyhtiöllä Ifillä on vahvat siteet Ruotsiin. If on Ruotsissa tunnettu kuluttajabrändi.

Sammolla on yli 200 000 osakkeenomistajaa. Yhtiön osakkeista noin 60 prosenttia on kansainvälisten ja hallintarekisteröityjen omistajien omistuksessa. Mahdollisella rinnakkaislistauksella ei ole vaikutusta Sammon osakkeiden kokonaismäärään.