Pohjoismaista yhteistyötä edistävän kansalaisjärjestön Pohjola-Nordenin rahojen kavallusjutussa on tullut oikeusratkaisu, vaikka sekä riita- että rikosprosessit ovat yhä kesken.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi heinäkuun alussa Pohjola-Nordenin tukisäätiön hallituksen entisen jäsenen korvaamaan tukisäätiölle 248 650 euroa. Tämä siitä huolimatta, ettei Pohjola-Nordenin tukisäätiö ole toistaiseksi kavallusepäilyn tutkinnan lomassa esittänyt mitään vaateita säätiön entisille hallituksen jäsenille.
Säätiön entistä asiamiestä koskeva törkeän kavalluksen esitutkinta on niin ikään vielä poliisin pöydällä.
Käräjäoikeuden ratkaisu tuli riitajutussa, josta Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) nosti kanteen viime vuoden lopussa. PRH käytti niin sanottua toissijaista kanneoikeuttaan Pohjola-Nordenin kolmea tukisäätiön hallituksessa vuosina 2015–2021 toiminutta jäsentä kohtaan.
Käräjäoikeus tuomitsi PRH:n mukaan tukisäätiön hallituksessa toimineen jäsenen korvauksiin siitä syystä, ettei hän ollut vastannut kanteeseen ajoissa. Oikeus antoi hänen osaltaan riitajutussa yksipuolisen tuomion.
Yksipuoliseen tuomioon voi hakea takaisinsaantia, mutta maanantaisten tietojen mukaan ei Helsingin käräjäoikeudesta ollut tätä vielä haettu. Oikeuden määräämä summa vastaa kokonaisuudessaan määrää, jonka säätiön epäillään kärsineen kavalluksesta vuosina 2016–2021.
Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen, eikä korvauksiin tuomittu hallituksen jäsen vastannut STT:n yhteydenottopyyntöihin.
Entistä asiamiestä epäillään kavalluksesta
Pohjola-Norden ry ja sen tukisäätiö tekivät kesällä 2021 Helsingin poliisille rikosilmoituksen yhdistyksen pääsihteerinä ja tukisäätiön asiamiehenä toimineesta Michael Oksasesta. Hänen epäillään kavaltaneen Pohjola-Nordenin ja sen tukisäätiön varoja yli 270 000 euron edestä vuosina 2015–2021. Vuoden 2015 osalta saatavat ovat jo vanhentuneet.
Kavallusepäilyn tultua julki PRH päätti selvittää, miten yhdistyksen tukisäätiön asioita oli hoidettu. Joulukuussa 2021 valmistuneen selvityksen mukaan säätiön asiamies oli siirtänyt tukisäätiön varoja ensiksi Pohjola-Nordenin tilille. Sieltä hän oli joko maksanut omia kulujaan tai siirtänyt rahoja omalle pankkitililleen.
PRH arvioi, että tukisäätiön hallitus oli tuona aikana laiminlyönyt säätiölain mukaiset velvoitteensa lähes kokonaan. Hallinnon heikko hoito mahdollisti PRH:n mukaan sen, että säätiölle aiheutui taloudellista vahinkoa.
– Säätiön hallitus ei ole huolehtinut siitä, että se saa riittävästi tietoa säätiön toiminnasta. Mitään ohjausta ja valvontaa ei yksinkertaisesti ole ollut. Asiamiehen toimivaltaa tai tehtävien määrää tai laatua ei ole käytännössä rajoitettu miltään osin, vaan hallitus on jättänyt säätiön toiminnan lähes kokonaan entisen asiamiehen hoidettavaksi, PRH:n valvontapäätöksessä todetaan.
Ex-ministeriltä vaaditaan yli 90 000 euroa
PRH ei aiemman selvityksensä perusteella epäile hallituksen entisten jäsenten kytkeytyvän epäiltyyn kavallukseen, mutta PRH hakee tukisäätiölle vahingonkorvauksia yhteisvastuullisesti väitettyjen laiminlyöntien vuoksi.
Yksi kanteessa mainituista on kansanedustaja ja entinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.). Virolaisen osalta kanteessa mainittu korvausvastuu on 92 650 euroa.
Hän ja toinen käräjäoikeudelle vastannut jäsen kiistävät PRH:n kanteen väitteet ja vaativat kanteen hylkäämistä. PRH:n valvontapäätöksestä, jonka perusteella kanne nostettiin, on myös valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen.
Virolaisen mukaan kanne pitäisi perusteettomana jättää tutkimatta. Lisäksi hänen mukaansa PRH:lla ei ole kanneoikeutta asiassa, vaan se on ensisijaisesti Pohjola-Nordenin tukisäätiöllä.
Tukisäätiö ei puolestaan ole tällä hetkellä vaatinut entisiä hallituksen jäseniä korvausvastuuseen, vaan se on ilmoittanut vaativansa korvauksia kavalluksesta epäillyltä asiamieheltä mahdollisen rikosprosessin yhteydessä.
Yksi kanteessa mainituista ei oman vastauksensa mukaan toiminut väitettynä aikana hallituksessa ollenkaan. Molemmat haluavat käräjäoikeuden käsittelevän mahdollisen vahingonkorvauksen vasta, kun Oksasta koskeva rikosepäily on ratkaistu.
Syytteet nostettava viimeistään marraskuussa
Pohjola-Nordenin tukisäätiö on myös nostanut kanteen säätiön aiempaa tilintarkastusyhteisöä vastaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Epäiltyä törkeää kavallusta koskeva esitutkinta on kesken, ja siinä on nostettava syyte viimeistään marraskuun alkupäivinä. Aiemmin Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Oksasen omaisuutta takavarikkoon usean sadantuhannen euron edestä.
STT tavoitti Michael Oksasen asianajajan Mika Ylösen, mutta Ylönen ei kommentoi Oksaseen kohdistuneita rikosepäilyjä.
Pohjola-Norden on 1920-luvulla perustettu kansalaisjärjestö, joka sääntöjensä mukaan pyrkii edistämään pohjoismaista yhteistyötä ja Pohjoismaiden tunnettuutta Suomessa.