WHO kertoo tänään, luokitellaanko apinarokko kansainväliseksi kansanterveysuhaksi

Maailman terveysjärjestö WHO:n on määrä kertoa tänään, luokitellaanko apinarokon leviäminen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Terveysjärjestö kokoontui torstaina hätäkokoukseen aiheen tiimoilta.

Kansainväliseksi kansanterveysuhaksi on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan aiemmin julistettu esimerkiksi koronaviruspandemia, Kongon ebolaepidemia ja polioviruksen leviäminen.

Lisäksi tietoja odotetaan taudin mahdollisesta uudesta nimestä. Yli 30 tutkijaa esitti aiemmin kesäkuussa apinarokon uudelleen nimeämistä, sillä nykyinen nimi oli heidän mukaansa epätarkka, syrjivä ja leimaava.

Tapauksia jo yli 40 maasta

Kuluvan vuoden aikana WHO:lle on ilmoitettu apinarokkotapauksia yhteensä yli 40 maasta. Viimeisimpänä listaan liittyi torstaina Etelä-Afrikka, jossa todettiin maan ensimmäinen apinarokkotapaus.

THL:n mukaan Suomessa on todettu tänä vuonna yhteensä neljä apinarokkotartuntaa, jotka on kaikki saatu ulkomailla.

Apinarokon normaaleja alkuoireita ovat korkea kuume, turvonneet imusolmukkeet ja rakkulainen ihottuma.

Yhdysvaltain tautikeskus CDC on kuitenkin sanonut, että nykyisissä tapauksissa ei aina ole ollut flunssan kaltaisia oireita, ja ihottumat rajoittuvat joskus tietyille alueille.

Apinarokko löydettiin ensimmäisen kerran makaki-apinoista, mutta monien tapausten uskotaan tarttuneen ihmisiin jyrsijöistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat