Presidentti Niinistö jatkaa valtiovierailua Ruotsissa, turvallisuuspolitiikka edelleen vahvasti esillä

Presidentti Sauli Niinistö jatkaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailua Ruotsissa. Presidentin ohjelmassa on muun muassa elinkeinoseminaari vihreästä siirtymästä sekä tutustuminen Bergan laivastotukikohtaan.

Bergassa ovat paikalla myös kuningas Kaarle XVI Kustaa, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sekä Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén. Julkisuudelta piilossa käydään myös erillinen pyöreän pöydän keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tutkijoiden kanssa.

Iltapäivällä turvallisuusteema jatkuu kuningas- ja presidenttiparin vieraillessa Ruotsin yhteiskuntasuojelu- ja valmiusvirastossa MSB:ssä.

Valtiovierailu päättyy illalla jäähyväisseremoniaan Kuninkaanlinnassa, mutta presidentti Niinistö ei palaa Suomeen, vaan jatkaa matkaa Yhdysvaltoihin yhdessä Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin kanssa.

Niinistö kertoi eilisessä lehdistötilaisuudessa olevansa erityisen kiinnostunut kuulemaan presidentti Joe Bidenilta, kuinka nopeasti Yhdysvalloissa aiotaan edetä Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemusten hyväksymisessä.

– Yhdysvallat on tärkeä maa ja jonkinlainen malli muille. Jos (ratifiointi)prosessi on siellä nopea, se auttaa koko prosessia ja sen aikataulua. Se on hyvin tärkeää, Niinistö sanoi.

Valtiovierailua leimasivat jo ensimmäisenä päivänä tiistaina vahvasti Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut. Pääministeri Andersson ilmoitti yhteisessä lehdistötilaisuudessa maiden jättävän yhdessä jäsenyyshakemuksensa Natolle keskiviikkona.

Pian lehdistötilaisuuden jälkeen Niinistö osallistui Tukholmasta etäyhteydellä valtioneuvoston istuntoon Helsingissä ja teki muodollisen päätöksen jäsenyyshakemuksen jättämisestä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat