Renault myi paikalliset tehtaansa Venäjällä, Mosse tekee paluun – kauppahinnan on kerrottu olleen symbolisesti yksi rupla

Ranskalainen autovalmistaja Renault on myynyt Venäjällä paikalliset tehtaansa Venäjän valtiolle ja Moskovan kaupungille, osapuolet kertovat. Renaultilla on ollut tehdas Moskovassa, minkä lisäksi yhtiö on omistanut 68 prosenttia Ladoja valmistavasta Avtovazista.

Renault keskeytti tuotannon Moskovan tehtaalla maaliskuussa sen jälkeen, kun yhtiö joutui arvostelun kohteeksi jatkettuaan tuotantoa Ukrainan sodasta huolimatta.

Kauppahintaa ei kerrottu, mutta huhtikuussa Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö kertoi hinnan olevan symbolisesti yksi rupla.

Renault on ollut Venäjän suurin autovalmistaja Ladojen ansiosta. Moskovan tehtaalla on valmistettu konsernin Renault-, Nissan- ja Dacia -merkkisiä autoja. Venäjä on ollut Renaultin toiseksi tärkein markkina-alue muun Euroopan jälkeen.

Tehdas työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä

Moskovan kaupunki jatkaa autojen valmistusta Moskovan tehtaalla. Kaupungin pormestari Sergei Sobjanin kertoo päättäneensa, että tehtaalla aletaan valmistaa autoja Moskvitsh-merkillä.

– Vuonna 2022 avaamme uuden sivun Moskvitshin historiassa, Sobjanin sanoo.

Neuvostoaikainen Moskvitsh eli tuttavallisemmin "Mosse" oli aikoinaan tuttu näky Suomenkin teillä.

Sobjaninin mukaan tehdasta ei voida lakkauttaa, koska se työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Renaultilla on sopimuksen mukaan oikeus ostaa takaisin Avtovazin osakkeet kuuden vuoden kuluessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat