Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Fred Ward on kuollut 79-vuotiaana

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Fred Ward on kuollut. Ward oli kuollessaan 79-vuotias. Veteraaninäyttelijän kuolemasta kertoi hänen edustajansa ja asiasta kirjoittivat perjantaina muun muassa uutiskanava CNN ja yhdysvaltalaislehti New York Post.

Ward esiintyi muun muassa Yhdysvaltain avaruusohjelmasta kertovassa elokuvassa The Right Stuff eli suomeksi Valiojoukko sekä kauhukomediassa Tremors, jota esitettiin Suomessa myös nimellä Väristyksiä.

Mies nähtiin myös Robert Altmanin ohjaamassa 90-luvun alkupuolen draamakomediassa Short cuts – oikopolkuja, josta hän nappasi Golden Globe -palkinnon yhdessä samaisessa elokuvassa esiintyneiden näyttelijäkollegoidensa kanssa.

New York Postin mukaan Ward kuoli jo edellisviikonloppuna, mutta hänen edustajansa vahvisti näyttelijän kuoleman vasta tuoreeltaan.

CNN:n mukaan Wardin kuolemansyytä ei kerrottu.