Kojamon tuloksesta hupeni lähes kaksi kolmannesta – vuokramarkkinoilla näkyy elpymisen merkkejä koronarajoitusten rauettua

Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon voitto ennen veroja laski tuntuvasti tammi-maaliskuussa ja oli 62,9 miljoonaa euroa, oltuaan vuosi sitten lähes kolminkertainen, 177,1 miljoonaa.

Taloudellinen vuokrausaste laski hieman ja oli 91,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 94,9 prosenttia. Liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia 99,5 miljoonaan.

Toimitusjohtaja Jani Nieminen totesi, että alkuvuonna vuokramarkkinoihin vaikuttivat vielä viime vuoden lopussa tiukentuneet koronarajoitukset ja niihin liittyvä epävarmuus. Se aiheutti taloudellisen vuokrausasteen laskun. Rajoitusten poistumisen odotetaan piristävän vuokramarkkinoita ja muuttoliikettä, Nieminen sanoi pörssitiedotteessa.

Niemisen mukaan Helsingin seudulla vapaiden vuokra-asuntojen määrä laski maalis-huhtikuussa ja uusien vuokrasopimusten määrä kääntyi kasvuun. Kaupungistuminen jatkuu ja erityisesti suurimmissa kasvukeskuksissa on vakaat näkymät vuokra-asuntojen kysynnälle.

Katsauskauden lopulla Kojamolla oli rakenteilla liki 2 600 asuntoa ja koko asuntokanta oli reilut 37 000 asuntoa. Ukrainan sota voi vaikuttaa jatkossa uudisrakentamiseen, Nieminen arvioi.

– Rakennuskustannusten nousu ja rakennusliikkeiden materiaalien saatavuusongelmat lisäävät epävarmuutta markkinassa erityisesti uusiin hankkeisiin, ja uusien asuntoaloitusten määrä voi jäädä ennakoitua alhaisemmalle tasolle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat