Seksikaupan kohteeksi joutuneet henkilöt eivät saa oikeuslaitokselta riittävästi suojaa, arvioidaan oikeusministeriön tilaamassa selvityksessä.
Rikoslaissa on jo vuodesta 2006 ollut säännös, jonka mukaan seksin ostaminen ihmiskaupan uhrilta tai parituksen kohteelta on rangaistavaa. Selvityksessä ilmeni kuitenkin, että säännöstä on oikeudessa sovellettu hyvin vähän suhteessa paritus- ja ihmiskauppatapausten määrään.
– Ostajan asema ihmiskauppa- ja paritusrikoksia koskevassa esitutkinnassa on jännitteinen, koska ostajat usein ymmärretään henkilöiksi, joilta saadaan tietoa päärikoksen tutkinnassa. Tämä vaikuttaa olevan suurin syy sille, minkä vuoksi (kyseistä pykälää) koskevat asiat eivät etene rikosprosessissa, selvityksessä arvioidaan.
Ostajat pitäisi saattaa nykyistä tiukemmin rikosvastuuseen, katsotaan selvityksessä. Yksi keino tähän olisi se, että enimmäisrangaistus seksin ostamisesta ihmiskaupan tai parituksen kohteelta korotettaisiin yhteen vuoteen vankeutta. Nykyisin rangaistus on sakko tai enintään puoli vuotta vankeutta.
Selvityksessä ei esitetä seksin ostamisen täydellistä kieltämistä. Perusteena on, että täyskielto olisi puuttumista seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.
Näyttö jää usein puutteelliseksi
Selvityksen mukaan usein ainoana näyttönä oikeudessa on syytetyn kertomus tapahtuneesta, joten rikostutkinnassa tulisi pyrkiä nykyistä kattavammin hankkimaan myös muuta näyttöä.
Tutkimushankkeessa säännöksen soveltamiskäytäntöä arvioitiin poliisilta, Syyttäjälaitokselta ja tuomioistuimista vuosilta 2010–2020 kerätyn aineiston ja haastattelujen pohjalta. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopistossa.
Tutkimuksessa ilmeni, että vaikka seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä pidetään perusteltuna, se koetaan rangaistusarvoltaan vähäiseksi. Siksi rikostutkinnassa usein keskitytään samaan asiakokonaisuuteen liittyviin vakavampiin tekoihin.