Nokian Renkaat pohtii kuumeisesti vaihtoehtojaan Euroopassa – oma tehdas, yhteisyritys tai sopimusvalmistus

Nokian Renkaat on aloittanut kartoituksen, miten korvata pakotteiden runteleman Venäjän-tehtaan tuotantoa Euroopassa.

Toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoo, että tutkittavana on oman uuden tehtaan tai yhteisyrityksen perustaminen tai sopimusvalmistukseen turvautuminen Euroopassa. Yhtiössä on meneillään arviointi pitkän aikavälin strategiasta.

– Työ etenee hyvin nopeasti, Moisio vakuuttaa.

Pietarin lähellä sijaitseva tehdas tuotti viime vuonna noin 80 prosenttia Nokian Renkaiden valmistamista henkilöautonrenkaista. Yhtiö on jo kertonut lisäävänsä tuotantoa Nokialla ja Daytonin tehtaalla Yhdysvalloissa, joihin ollaan tuomassa uutta valmistuskapasiteettia.

Moision mukaan ongelmana on, että Venäjän-tehtaalta ei voida siirtää tällä hetkellä laitteistoja länteen. Syynä ovat Venäjän asettamat vastapakotteet.

Länsimaiden Venäjää vastaan asettamat pakotteet ja Venäjän asettamat vastapakotteet estävät myös raaka-aineiden saantia sekä renkaiden vientiä Euroopan unioniin.

Nokian Renkaat kuuluu niihin suomalaisyhtiöihin, joiden riskit Venäjällä ovat kaikkein suurimmat. Nokian Renkaita on arvosteltu ankarasti, koska yhtiö jatkaa toimintaansa Venäjällä Ukrainan sodasta huolimatta. Moisio sanoo, että tuotanto Venäjällä saa jatkua.

– On tärkeätä, että tehtaan toiminta pidetään käynnissä, jotta laitteistot eivät joudu vääriin käsiin, hän puolustautuu.

Hänen mukaansa suuresta epävarmuudesta ja muuttuvasta toimintaympäristöstä johtuen sodan lopullisia vaikutuksia yhtiön toimintaan on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida.

Tulos koheni selvästi ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Nokian Renkaat odottaa liikevaihtonsa ja liikevoittonsa laskevan merkittävästi tänä vuonna viime vuoteen verrattuna Ukrainan sodan ja pakotteiden vuoksi.

Venäjää vastaan asetetut pakotteet eivät vielä ehtineet vaikuttaa Nokian Renkaiden alkuvuoden tulokseen. Talvella myydyt renkaat oli valmistettu viime vuoden puolella.

Yhtiön liikevoitto kohosi tammi-maaliskuussa 59 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 44 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kohosi 22 prosenttia 416 miljoonaan euroon.

Moision mukaan vuoden alussa renkaiden kysyntä oli hyvää. Tulosta vauhdittivat myös hinnankorotukset, joita tehtiin laajasti eri markkinoilla ja eri tuotteissa korkeampien raaka-ainehintojen ja muun kustannusinflaation kompensoimiseksi.

Myytyjen renkaiden määrä nousi yhdeksän prosenttia ja hinnat peräti 19 prosenttia. Yksiköistä Raskaat Renkaat teki kaikkien aikojen parhaan ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa.

Nokian Renkaat ei valmista raskaita renkaita Venäjällä ja lopetti niiden viennin Venäjälle Ukrainan sodan puhjettua.

Etusivulla nyt

Luetuimmat