Saksan ennustetaan ajautuvan terävään taantumaan, jos Venäjän kaasutoimitukset katkeavat

Venäjän kaasutoimitusten välitön katkeaminen syöksisi Saksan talouden terävään taantumaan ensi vuonna, arvioivat maan johtavat talousinstituutit tuoreessa ennusteessaan.

Ennusteessa mallinnettiin, että jos kaasuhanat suljettaisiin lähipäivinä, Saksan talouskasvu jäisi tänä vuonna 1,9 prosenttiin ja ensi vuonna talous kutistuisi 2,2 prosentilla. Kasvun tielle paluu onnistuisi mahdollisesti vasta vuodesta 2024 eteenpäin.

Saksa on toistaiseksi vastustanut ajatusta venäläisenergiaan Ukrainan sodan vuoksi kohdistuvista pakotteista.

Ilman boikottiakin Ukrainan sodan vaikutukset ovat hidastaneet Saksan toipumista koronakriisistä, instituutit arvioivat. Nykyistä kasvuennustetta tälle vuodelle pienennettiin yli kahdella prosenttiyksiköllä 2,7 prosenttiin.

Jos venäläisenergia jatkaa virtaamistaan Saksaan, instituutit ennakoivat ensi vuoden kasvuksi 3,1 prosenttia.

Saksa on pahasti riippuvainen venäläisestä energiasta. Ennen Ukrainan sodan alkua kolmannes Saksan tuomasta öljystä, lähes puolet sen tuomasta hiilestä sekä yli puolet sen tuomasta maakaasusta oli lähtöisin Venäjältä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat