THL ei vielä muutakaan maskisuositustaan – aiempi suositus pysyy voimassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei päivitäkään maskisuositustaan vielä tällä viikolla. THL kertoo Twitterissä , että suositusta ei päivitetä koronatartuntojen määrän takia.

THL:n terveysturvallisuuden johtaja Mika Salminen kertoi viime viikolla, että maskien käyttösuositusta oli tarkoitus muuttaa kuluvan viikon aikana. Uuden suosituksen oli määrä olla nykyistä kevyempi, ja maskin käyttö olisi suosituksen myötä jäänyt nykyistä enemmän ihmisten oman harkinnan varaan.

Salminen kertoi tänään Helsingin Sanomille, että nykyistä suositusta on päätetty jatkaa, koska THL:n tiedot eivät olleet aiemmin ajan tasalla. Salmisen mukaan rekistereissä ja seurantajärjestelmissä on ollut isoja teknisiä ongelmia usean viikon ajan.

Herätti kritiikkiä

THL:n ilmoitus maskisuosituksen aiotusta keventämisestä keräsi myös kritiikkiä. Yle uutisoi eilen, että osa terveydenhuollon ammattilaisista "kummasteli" suosituksen keventämisaikeita. Yksi ihmettelijöistä oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

– Nyt ei ole oikea aika purkaa maskisuositusta. Tässä on suuri ristiriitaisuus, kun samaan aikaan koronavirusta esiintyy laajasti, sairaanhoidon kuormitus on vielä korkealla ja rajoitukset ovat käytännössä poistuneet, Ruotsalainen sanoi Ylen mukaan.

THL:n nykyinen virallinen maskisuositus on, että maskia tulisi käyttää kaikissa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus ei koske alle 12-vuotiaita. Tarkemmat suositukset voivat vaihdella alueittain.

Etusivulla nyt

Luetuimmat