Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sijoituspankki Goldman Sachs kertoo vetäytyvänsä Venäjältä

Yhdysvaltalainen sijoituspankki Goldman Sachs kertoi torstaina vetäytyvänsä Venäjältä. Pankista tuli uutistoimisto AFP:n mukaan samalla ensimmäinen Wall Streetin toimija, joka on ottanut etäisyyttä Venäjään hyökkäyksen jälkeen.

Citigroup taas kertoi arvioivansa vaihtoehtojaan. Citigroup kertoi jo viime vuonna myyvänsä pankkitoimintaansa Venäjällä, ja nyt yhtiö sanoo toimivansa maassa nykytilanteen myötä aiempaakin rajoitetummin.

Yhdysvaltalaispankki JPMorgan Chase vuorostaan kertoi tiedotteessaan, että se on aktiivisesti purkanut liiketoimintojaan Venäjällä, eikä ole tavoitellut uutta liiketoimintaa maassa.

Kaikkiaan noin 300 yhtiön on kerrottu ilmoittaneen vetäytyvänsä Venäjältä.

Teknologiayrityksistä muun muassa Apple ja Microsoft ovat kertoneet lopettavansa tuotteidensa myynnin.

Playstation pelikonsoleita valmistava Sony puolestaan kertoi tällä viikolla lopettavansa ohjelmisto- ja laitetoimitukset maahan sekä sanoi Playstation Storen käytön estämisestä Venäjällä. Myös toinen japanilainen pelijätti Nintendo ilmoitti keskeyttävänsä toimitukset Venäjälle.

Tällä viikolla toimintansa rajoittamisesta ovat kertoneet lisäksi muun muassa McDonald's , Coca-Cola , Starbucks , Heineken , Carlsberg ja Ferrari . Suomalaisyrityksistä lähdöstään ovat Venäjän hyökättyä kertoneet muun muassa Valio , Fazer ja Paulig .