Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisia on radion ääressä eniten yhdeksältä arkiaamuna – nuorilla muu audio radiota suositumpaa

Suomalaisia on kaikkein eniten radion ääressä arkiaamuisin kello 9. Radiota kuuntelee tuolloin keskimäärin yli 1,1 miljoonaa suomalaista, käy ilmi Finnpanelin kansallisesta radiotutkimuksesta.

Keskimäärin suomalaiset kuuntelivat viime vuonna radiota 2 tuntia ja 28 minuuttia päivittäin. Kuuntelu vähentyi edellisvuodesta hiukan, noin 6 minuutilla päivässä.

Eniten radiota kuuntelivat 55 vuotta täyttäneet, lähes neljä tuntia päivässä.

Radio tavoitti viikoittain 4,4 miljoonaa suomalaista eli 88 prosenttia väestöstä.

Radiota kuunnellaan usein muiden puuhien ohella. 71 prosenttia kyselyn vastaajista kuunteli viikon aikana radiota autoillessaan tai matkustaessaan, 52 prosenttia kotiaskareita tehdessään.

Vuoden kuunnelluin päivä oli jouluaatonaatto, jolloin radiota kuunneltiin keskimäärin 3 tuntia 18 minuuttia.

Radion kuuntelua mitataan Finnpanelin kansallisessa radiotutkimuksessa päiväkirjamenetelmällä.

25 - 54-vuotiaat suosivat kaupallista radiota

Kuunnelluin radiokanava viime vuonna oli Yle Radio Suomi, jonka osuus kaikesta 9 vuotta täyttäneiden radionkuuntelusta oli 34 prosenttia.

Kaupallisista kanavista suosituimmat olivat Radio Nova 9 prosentin kuunteluosuudella ja Radio Suomipop 6 prosentin osuudella.

Radion kokonaiskuunteluaika jakaantuu melko tasan Ylen (52 prosenttia) ja kaupallisten kanavien (48 prosenttia) kesken.

Kaupallinen radio tavoittaa viikoittain laajemman yleisön, mutta Ylen tavoittama varttuneempi yleisö kuuntelee radiota päivittäin tunnin enemmän.

25–54-vuotiaat kuuntelevat kaupallista radiota enemmän kuin väestö keskimäärin. Ikäryhmän radiokuuntelusta yli kaksi kolmasosaa kohdistui kaupallisille kanaville.

Nuoret kuuntelivat enimmäkseen muuta audiota

Digitaalisia radiopalveluja käyttää kolmasosa suomalaisista. Suosituin palvelu viime vuonna oli Yle Areena, jossa viikkokuuntelijoita oli keskimäärin 677 000.

Kaikesta audion kuuntelusta 76 prosenttia oli radion kuuntelua lähetysaikaan. On demand -musiikin kuten Spotifyn ja YouTuben osuus oli 15 prosenttia ja podcastien 4 prosenttia.

9–24-vuotiaat suosivat muita audiomuotoja. Kaikesta audion kuuntelusta tässä ikäryhmässä yli kaksi kolmasosaa oli muuta kuin radion kuuntelua.

Yli 55-vuotiaiden audion kuuntelusta peräti 95 prosenttia oli radion kuuntelua.