Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Euroalueen inflaatio laukkasi yli viiden prosentin vauhtia

Euroalueen inflaatio kiihtyi tammikuussa 5,1 prosenttiin, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat. Suurin syy inflaation laukkaamiseen ennätysvauhtia on energian hintojen nousu. Myös elintarvikkeiden hinnat kohosivat selvästi.

Edellinen inflaatioennätys on joulukuulta, jolloin hinnat kohosivat 5,0 prosenttia.

Euroopan keskuspankin keskipitkän aikavälin inflaatiotavoite on kaksi prosenttia. Voimakkaasti vaihtelevat energian ja elintarvikkeiden hinnat eivät kuitenkaan sisälly niin sanottuun pohjainflaatioon, jota EKP seuraa tarkasti tehdessään korkopäätöksiä.

Muun muassa teollisuustuotteiden hinnat nousivat tammikuussa keskimäärin 2,3 prosenttia. Niiden osalta inflaatio hidastui joulukuun 2,9 prosentista.

Ohjauskorkojen nostoa ei ole vielä luvassa

Inflaation kiihtymisen arvioidaan aiheuttavan painetta EKP:lle nostaa ohjauskorkojaan. EKP on aiemmin antanut ymmärtää, ettei ohjauskorkojen nostoa ole odotettavissa vielä tänä vuonna. EKP:n seuraava korkokokous on torstaina.

EKP:n odotetaan nostavan ohjauskorkojaan viimeistään ensi vuoden alussa. Joukkovelkakirjojen osto-ohjelma päättynee tänä vuonna.

EKP on pitänyt inflaation kiihtymistä väliaikaisena ilmiönä, joka johtuu koronapandemiasta. Pankki pelkää, että ohjauskorkojen nosto vaarantaa euroalueen talouksien elpymisen koronakuopasta.