Marin: Nykyrajoitukset ovat voimassa helmikuun puoleen väliin asti, valmiuslaille ei tarvetta, tautihuippu vasta tulossa

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hetki sitten hallituksen koronaneuvottelujen tuloksesta. Marinin mukaan nykyiset rajoitukset jatkuvat helmikuun puoliväliin asti. Sen jälkeen voidaan asteittain luopua rajoituksista.  

Marinin mukaan parin viikon sisällä tiedetään, mistä rajoituksista voidaan luopua ensimmäisenä. Myös se selviää tulevien viikkojen aikana, kuinka yleisötilaisuus- ja ravintolarajoituksista luovutaan.

Marinin mukaan tarkoituksena on, että koronapassi olisi edelleen käytössä. Valmiuslaille ei ole tarvetta.

Sisärajavalvonnasta luovutaan jo tammikuun lopussa. Marinin mukaan korkeakouluissa voitaisiin siirtyä hybridimalliin eli lähi- ja etäopetuksen yhdistelmään tammikuun lopussa.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia koskevat rajoitukset poistuvat tammikuun lopulla. THL arvioi Marinin mukaan, että koronan tautihuippu nähdään tammi- ja helmikuun vaihteessa. Marin kehotti ottamaan kolmannet rokotteet.

Hallitus sai tiistaina epidemiologisen tilannekatsauksen ja asiantuntijoiden ennusteen tautitilanteen kehittymisestä. Hallitus arvioi koronastrategian päivittämistarpeita asiantuntijatiedon pohjalta.

Mainos: Iisalmen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat