Japaniin odotettiin jopa kolmen metrin hyökyaaltoja merenalaisen tulivuorenpurkauksen vuoksi

Japaniin saattaa iskeä jopa kolmimetrisiä hyökyaaltoja Tongan lähellä Tyynellämerellä tunteja sitten sattuneen merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena, kertoo maan ilmatieteen laitos.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan runsaan metrin korkuinen hyökyaalto osui ulkomerellä sijaitsevaan Amami Oshiman saareen hieman ennen puoltayötä paikallista aikaa.

Myös Hokkaidon saaren itäisillä rannoilla sekä Kochin ja Wakajaman alueilla maan lounaisosassa havaittiin hyökyaaltoja, mutta ne jäivät noin metrin korkuisiksi

Japanin kansallinen NHK-kanava vaihtoi tsunamivaroituksen vuoksi erikoislähetykseen ja lähetti live-seurantaa mahdollisen tsunamialueen satamista kehottaen asukkaita siirtymään pois alavilta mailta.

– Emme tässä vaiheessa tiedä, onko tulossa tsunami, mutta voimakkaita vuoroveden muutoksia on havaittu. Siksi olemme kehottaneet asukkaita varautumaan, ilmatieteen laitos ilmoitti.

Myös koko Yhdysvaltain länsirannikolle on annettu tsunamivaroitus, mutta aaltojen ennakoitiin jäävän runsaan puolen metrin korkuisiksi. Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen mukaan aaltojen lisäksi luvassa on voimakkaita merivirtoja ja mahdollisia tulvia rannikkoalueille.

Havaijilla havaittiin hyökyaaltojen seurauksena vähäistä tulvimista rannikolla.

Hunga Tonga-Hunga Ha'apai -tulivuori sijaitsee noin 65 kilometriä pohjoiseen Tongan pääkaupungista Nuku'alofasta eteläisellä Tyynellämerellä. Purkaus oli niin voimakas, että vielä Fijillä, noin 800 kilometrin päässä, kuultiin "ukkosenkaltaista jyrinää".

Purkaus kesti noin kahdeksan minuutin ajan ja syöksi ilmaan savua, tuhkaa ja kaasuja.

Tongalle iski toista metriä korkea tsunami

Tongan saarivaltion asukkaat pakenivat lauantaina nopeasti alavilta mailta ylemmäs sen jälkeen kun koko eteläisen Tyynenmeren alueelle oli annettu tsunamivaroitus merenalaisen tulivuorenpurkauksen vuoksi.

Australian ilmatieteen laitoksen mukaan Tongan pääkaupungissa Nuku'alofassa havaittiin myöhemmin 1,2 metriä korkea hyökyaalto.

Tongan kuningas Tupou VI kuljetettiin nopeasti palatsistaan Nuku'alofasta poliisisaattueessa kylään kauempana rannikosta.

Mainos: Iisalmen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat