Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suurilla vedenjakelualueilla käytettiin vuonna 2020 erittäin hyvälaatuista talousvettä, selviää THL:n raportista

Suomalainen talousvesi on laadultaan erittäin hyvää, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta talousvesiraportista.

Kaikista viranomaistutkimusten tuloksista jopa 99,98 prosenttia täytti talousveden laadulle asetetut terveysperusteiset vaatimukset vuonna 2020. Laatuvaatimukset täyttyivät 142 vedenjakelualueella eli lähes 97 prosentilla kaikista suurista vedenjakelualueista.

Vain viidellä vedenjakelualueella todettiin puutteita talousveden terveydellisessä laadussa. Niistä kaksi liittyi yksittäisen torjunta-aineen enimmäisarvon ylittymiseen, kaksi nikkelin enimmäisarvon ylittymiseen ja yksi tetra- ja trikloorieteenille asetetun enimmäisarvon ylittymiseen.

Myös talousveden käyttökelpoisuudelle asetettujen tavoitteiden kerrotaan täyttyneen hyvin. Kaikista viranomaistutkimusten tuloksista 99,6 prosenttia täytti talousveden laadulle asetetut tavoitteet. Tavoitteet täyttyivät 96 vedenjakelualueella.

Eniten poikkeamia aiheuttivat suuri rautapitoisuus, poikkeava mikrobien määrä, pH:n muutokset ja poikkeava haju, maku tai sameus.

Riskinarvioita tehtiin aiempaa enemmän

THL:n mukaan yhä useammalle vedenjakelualueelle tehtiin talousveden tuotantoketjun riskiarviointi. Vuonna 2020 106 suurella vedenjakelualueella eli noin 72 prosentilla suurista vedenjakelualueista oli kunnan terveydensuojeluviranomaisen hyväksymä riskinarviointi. Vuonna 2019 vastaava arviointi oli 66 vedenjakelualueella.

THL:n erikoissuunnittelija Outi Zacheuksen mukaan talousveden laadun seurantaa voidaan riskinarvioinnin perusteella kohdentaa tekijöihin, jotka ovat merkityksellisiä vedenjakelualueen kannalta. Vedenjakelualueilla tulisi olla riskinarviointiin perustuva valvontatutkimusohjelma viimeistään lokakuun lopulla 2022.

Talousvesiraportin tulokset perustuvat kuntien terveydensuojeluviranomaisten talousvesivalvontaan vuonna 2020. Valvonnan yhteydessä talousveden laatua tutkittiin 147 suurimmalla vedenjakelualueella yhteensä noin 112 000 tutkimuksella.