Palkittu tanskalaiselokuva pakolaisesta lähestyy Oscareita kolmella väylällä

Tanskalainen elokuva Flykt on ainutlaatuisessa asemassa Oscar-ennakkopelissä. Sillä on hyvät mahdollisuudet olla ehdolla kolmessa kategoriassa, joissa palkitaan paras elokuva – ei siis vain yhtä osaamisaluetta.

Flykt on Tanskan nimeämä parhaan ei-englanninkielisen elokuvan ehdokas. Se nousi 15 elokuvan shortlistille rinnallaan esimerkiksi Hytti nro 6. Se on valittu myös dokumenttien shortlistille, ja animaatiokategoriassa sitä pidetään varteenotettavana haastajana ennakkosuosikeille, Pixarin Lucalle ja Disneyn Encantolle.

Jonas Poher Rasmussenin dokumentti kertoo afgaanipakolaisesta, Aminista, joka on elänyt aikuisikänsä Tanskassa. Nuoruudessa koettua pakomatkaa suurempi kamppailu liittyy siihen, kuinka elää omana itsenään sinänsä hyvin vapaassa yhteiskunnassa. Aminin homous voi asettaa hänen sukulaisiaan vaaraan.

– Animaatiossa voi käsitellä aiheita, joista on hyvin vaikea puhua, Rasmussen kertoo etäyhteydellä Kööpenhaminasta.

– Katsojan on helpompi vastaanottaa kipeitä asioita.

Amin on salanimi. Nimenomaan anonymiteetti oli seikka, joka ratkaisi hänen suostumisensa elokuvantekoon. Rasmussen tutustui Aminiin jo teini-ikäisenä, kun tämä muutti pieneen tanskalaiskaupunkiin.

Rasmussenista tuli radiotoimittaja ja dokumentaristi. Hän kysyi ystävältään usein, olisiko tämä kiinnostunut kertomaan tarinansa siitä, mitä tapahtui 1980-luvulla.

– En tiennyt, mitä kaikkea hän kantoi sisällään, Rasmussen sanoo.

– Tästä tulikin elokuva miehestä, joka pakenee koko ikänsä, kunnes lopulta löytää kodin. Näkökulmani muuttui täysin.

Pakolaisuuteen pelkistämättä

Pakolaisaihe ei tunnu Flyktissä päällimmäiseltä. Rasmussen sanoo sen olevan teemana niin raskas, että mikäli kyse olisi ollut ainoastaan siitä, hän ei todennäköisesti olisi ryhtynyt pitkän dokumenttielokuvan tekoon.

Flykt kertoo kokonaisesta ihmisestä eikä pakota Aminia rooliin. Se oli Rasmussenille tärkein ohjenuora.

– Pakolaisten tarinat kerrotaan usein myötätuntoa tavoittelevalla otteella. Jos tarinan kertoo joku muu, se on pelkistävä.

Mikäli Aminista tekisi oletuksia hänen kulttuurisen taustansa tai pakolaisuutensa perusteella, hänen elämäntarinastaan voisi hahmottaa vain osan. Eikä Flykt kerro median pelkistämää tarinaa pakolaisesta, joka tulee maahan, koska tarvitsee jotain. Kertomus alkaa 1980-luvulta, jolloin Amin oli Jean-Claude Van Dammea ihaileva poika vielä turvalliselta ja moderniltakin vaikuttavassa Kabulissa. Perheen vaikean matkan pisin välietappi oli Venäjällä, jossa poliisien korruptio oli sekä uhka että pelastus.

Vaiheet ihmissalakuljettajien matkassa olemista myöten esitetään animaationa. Lomassa on hieman karua arkistokuvaa esimerkiksi 1990-luvun alun Venäjältä ja Virosta.

– Jos tekee perinteistä dokumenttia, ei voi näyttää sitä, mikä jää kuvaamatta, Rasmussen sanoo.

– Animaatioelokuvaan voi luoda kohtauksia. Kaikki on mahdollista: pyydän animaattoreilta ratkaisua ja he keksivät sen.

Ilmeikkyys kasvaa katsojan mielessä

Animaation voisi kuvitella etäyttävän oikeasta ihmisestä. Flyktissä vaikutelma on päinvastainen, kun Aminin oma ääni kuitenkin kannattelee tarinaa. Rasmussen pääsee hyvin lähelle päähenkilöään, kiinni tämän ristiriitaisiin tunteisiin.

– Tarina tulee aivan katsojan eteen, Rasmussen pohtii.

Vaikutus on psykologinen ja liittyy yleisön omaan tulkintaprosessiin: Aminin puhe ja animaatiokuva antavat pohjan, jolla mielikuvitus voi laukata tiedostamattakin. Samanlaisia keinoja käytettiin israelilaissotilaiden muistoja kuvittavassa Ari Folmanin dokumentissa Waltz for Bashir.

– Animaatio voi näin olla ilmeikkäämpää kuin ihminen itse.

Suomen levitystä Flyktille ei ole vielä varmistunut.

Etusivulla nyt

Luetuimmat