EU tukee kansainvälistä asevientikieltoa Myanmariin joukkosurman jälkeen

Euroopan unioni kertoo tukevansa kansainvälistä asevientikieltoa Myanmariin. Yhdysvallat on aiemmin toistanut vaatimuksensa Myanmarin asesaarrosta jouluaaton joukkosurman jälkeen.

Joulupäivänä yli 30 ihmisen palaneet ruumiit löydettiin maantiellä olleista autoista Kayahin osavaltiossa. Kansainvälinen lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset on vahvistanut, että uhrien joukossa oli kaksi järjestön työntekijää.

EU on valmis myös tiukentamaan pakotteitaan. Myanmarin helmikuisen sotilasvallankaappauksen jälkeen EU on asettanut pakotteita maan armeijaa ja sen johtajia kohtaan. Lisäksi unioni on keskeyttänyt taloudellisen avun maan hallitukselle.

– Myanmarin lisääntyvän väkivallan vuoksi tarvitaan lisää kansainvälisiä ennaltaehkäiseviä toimia, mukaan lukien asevientikielto, EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell sanoo.

Länsimaat ovat pitkään rajoittaneet asemyyntiä Myanmarin armeijalle jo ennen sotilasjuntan valtaannousua.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi surman

Keskiviikkona YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi joukkosurman, josta epäillään sotilasjuntan joukkoja. Lausunnossaan turvallisuusneuvoston jäsenet vaativat kaiken väkivallan välitöntä lopettamista sekä korostivat ihmisoikeuksien kunnioittamista ja siviilien turvallisuuden varmistamista. Turvallisuusneuvoston mukaan humanitaarisen avun ja terveydenhuollon henkilökunnalle tulisi taata täysi turvallisuus ja suojelu.

YK:n yleiskokous äänesti asesaarron puolesta kesäkuussa, mutta toimenpide oli lähinnä symbolinen, sillä turvallisuusneuvosto ei ottanut asiaa käsittelyyn. Neuvoston jäsenmaat Kiina ja Venäjä ovat suurimmat aseiden viejät Myanmariin. Kiinalla ja Venäjällä on veto-oikeus neuvostossa.

Myanmar on ollut kaaoksen tilassa helmikuun sotilasvallankaappauksesta lähtien. Yli 1 300 ihmistä on surmattu turvallisuusjoukkojen kurittaessa juntan vastustajia, ja ympäri maata on muodostettu junttaa vastustavia aseellisia joukkoja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat