Ainakin 160 Eurooppaan pyrkinyttä siirtolaista on hukkunut Libyan vesillä kuluneen viikon aikana, kertoi YK:n alainen Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM tiistaina.
Järjestön edustaja Safa Msehli kirjoitti Twitterissä, että tänä vuonna Välimereen on hukkunut liki 1 500 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä.
Sisällissodan runtelemasta Libyasta on tullut keskeinen kauttakulkumaa, josta ihmissalakuljettajat yrittävät viedä ihmisiä Eurooppaan.
Marokko kertoi tiistaina estäneensä yli 350 ihmisen pääsyn Eurooppaan Välimerellä ja Atlantilla neljän päivän aikana. Marokon viranomaisten mukaan tämän vuoden aikana on pidätetty jo 12 200 laittomasti Eurooppaan yrittänyttä ja lopetettu noin 150 ihmissalakuljetusringin toiminta.