Norjassa yritetään hillitä omikrontartuntoja kieltämällä alkoholitarjoilu kokonaan baareissa ja ravintoloissa

Norjan hallitus kieltää kaiken alkoholitarjoilun ravintoloissa ja baareissa, jotta ihmisten kokoontumisia voitaisiin välttää. Tähän päädyttiin, koska koronaviruksen omikronmuunnos leviää maassa nopeasti.

Tähän asti alkoholitarjoilu on pitänyt lopettaa puoliltaöin.

– Ei ole mennyt montaa päivää siitä, kun otimme käyttöön uusia toimia, mutta sen jälkeen tartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti, sanoi pääministeri Jonas Gahr Störe lehdistötilaisuudessa uutistoimisto NTB:n mukaan.

Alkoholin tarjoilukielto alkaa tiistain vaihduttua keskiviikoksi ja jatkuu neljä viikkoa. Störe kertoi myös sisätiloja koskevista rajoituksista sekä etätyösuosituksesta.

Norjassa omikrontartuntojen määrä kaksinkertaistui maassa yhdessä viikossa.

Viime viikolla Norjassa rekisteröitiin 660 omikronin saanutta ihmistä, kun variantin saaneita oli edellisellä viikolla raportoitu 293. Maassa oli raportoitu maanantaihin mennessä yhteensä 958 omikrontapausta.

Sunnuntaina Norjassa oli sairaalahoidossa 331 koronapotilasta, mikä on toistaiseksi suurin lukema maassa.

Norjan kansanterveyslaitoksen laskennallisen mallin mukaan tulevina viikkoina uusia tartuntoja voi päivittäin tulla 90 000–300 000, ja sairaalaan voi koronan takia joutua laskentamallin mukaan päivittäin 50–200, jos tartuntojen leviämistä ei jarruteta huomattavasti.

Britanniassa yksi ihminen kuollut omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaan tautiin

Britanniassa on vahvistettu yksi kuolemantapaus liittyen koronaviruksen omikronvarianttiin, kertoo maan pääministeri Boris Johnson.

Johnson on jo aiemmin varoittanut, että Britannialla voi olla edessä valtava tartunta-aalto uuden virusmuunnoksen vuoksi.

Britannia on käynnistänyt massiivisen rokotuskampanjan, jotta uuden virusmuunnoksen leviäminen saataisiin estettyä. Maassa oli sunnuntaihin mennessä todettu yli 1 200 viruksen aiheuttamaa tartuntaa.

Maassa on määrä tarjota rokotteen kolmas tehosteannos kaikille aikuisille jo joulukuun loppuun mennessä.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 20.20: Norjassa oli sunnuntaina sairaalahoidossa 331 koronapotilasta, mikä on toistaiseksi suurin lukema maassa. Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että sunnuntaina sairaalahoitoon joutui 331 koronapotilasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat