Inflaatio laukkaa Yhdysvalloissa kovinta tahtia sitten vuoden 1982 – bensan hinta nostaa monen amerikkalaisen hiukset pystyyn

Bensiinin ja monen muun hyödykkeen hinnat ovat viime aikoina aiheuttaneet sydämen tykytystä monelle amerikkalaiselle, kun inflaatio on ryöstäytynyt huimaan vauhtiin. Työministeriön tuoreen tilaston mukaan kuluttajahinnat nousivat 6,8 prosentin vauhtia marraskuussa. Luku on korkein sitten vuoden 1982 kesäkuun.

– Tämä on törkeää. Maksan 20 dollaria täyttääkseni tankkini, mutta en saa sitä täyteen, paheksui työttömäksi jäänyt Telila Scott äskettäin Washingtonissa.

– Kaupassa on sama juttu. Leipä, sokeri, kaikki on niin kallista, Scott sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Seuraavana tankannut Earl Walker kertoi, ettei hänellä ole varaa täyttää tankkiaan kokonaan ja hänellä on sen takia välillä vaikeuksia päästä töihin. Avolava-auto vetäisi polttoainetta yli sadalla dollarilla, 40-vuotias Walker laski.

Aseman hintataulu kertoo, että gallona (3,8 litraa) bensiiniä maksoi 3,39 dollaria (3 euroa), joka on lähellä tämän hetken keskihintaa . Litrahinnaksi tulee siten suomalaisittain varsin kohtuullinen noin 0,8 euroa.

Inflaatiotilastojen mukaan hintojen nousua selittää suureksi osaksi juuri energian kallistuminen. Myös ruoka ja käytetyt autot ovat kallistuneet tuntuvasti.

Huoltoaseman lähellä sijaitsevassa Wal-Martissa ostoksia tehnyt Edward Harrison kertoi ryhtyneensä nuukailemaan ostoksissaan. Harrison sanoi vähentäneensä ravintolassa käymistä, etsivänsä tarjouksia ja ostavansa käytettyjä tavaroita.

Abby Mitchell kertoi myös tarkkailevansa hintoja entistä tiukemmin.

– Ennen, jos tarvitsin pinaattia, nappasin vain pussin enkä ollenkaan katsonut hintaa. Nyt vertailen eri merkkien hintoja, hän sanoi.

Stephen Keil sanoi ostavansa nykyään isompia määriä ja panevansa osan pakkaseen.

– Hinnat nousevat vaivihkaa. Vaikutuksen huomaa kun katselee luottokorttilaskuaan. Keil totesi.

Biden puolustautuu

Hintojen nousu on otettu lyömäaseeksi poliittisessa keskustelussa, kun republikaanit syyttävät demokraatteja ja presidentti Joe Bidenin talouspolitiikkaa hintojen kovasta noususta.

Biden on puolustautunut sanoen että tuore inflaatiotilasto ei heijasta energian ja käytettyjen autojen hintojen viime aikojen laskua. Lisäksi näkyvissä on merkkejä siitä, että nousua vauhdittaneet toimitusketjujen ongelmat alkavat hellittää.

– Luvut heijastavat paineita joita koko maailman taloudet kohtaavat, kun nousemme maailmanlaajuisesta pandemiasta, Biden sanoi kommentissaan.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on jo myöntänyt, että inflaatio on ongelma. Fed on pönkittänyt koronan runtelemaa taloutta nollakoroilla ja arvopaperiostoilla. Monet tarkkailijat odottavat, että keskuspankki joutuu karsimaan elvytystoimiaan ennakoitua nopeammin ensi vuoden puolella.

Ekonomistit ennakoivat, että inflaatio hidastuu ensi vuoden puolella, mutta pitävät mahdollisena, että tilanne voi vielä pahentua ennen tasaantumistaan.

__________________

Korjattu 13.12. kello 11.50: Yhdysvaltain gallona on 3,8 litraa, ei 4,5 litraa. Lisäksi on korjattu bensiinin litrahinta euroissa, joka on noin 0,8 euroa, ei 0,66 euroa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat