Yli kymmenen vanhusta kuoli koronaan hoivakodissa Kiuruvedellä viime vuoden keväällä – poliisi epäilee 14:ää ihmistä rikoksista

Attendon Kallionsydän-hoivakoti sijaitsee Kiuruvedellä. Jorma Kärkkäinen / LEHTIKUVA

Johanna Latvala / STT

Itä-Suomen poliisi kertoi perjantaina saaneensa valmiiksi Kiuruveden Kallionsydämen asumisyksikköön ja koronaviruspandemiaan liittyvän esitutkinnan.

Attendon Kiuruvedellä sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa kuoli viime vuoden keväällä yhdeksän asukasta ennen kuin hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle saman vuoden huhtikuussa. Yhteensä ainakin 12 hoivakodin asukasta kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kevään aikana. Myös hoivakodin henkilökuntaa sairastui.

Itä-Suomen aluehallintovirasto teki Itä-Suomen poliisilaitokselle viime vuoden toukokuussa tutkintapyynnön asumisyksiköstä ja Ylä-Savon sote-kuntayhtymän edustajien menettelystä.

Poliisi kertoo esitutkinnan valmistuneen ja epäiltyjen rikosten olevan työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen, kuolemantuottamus, vammantuottamus ja vaaran aiheuttaminen. Asiassa on 14 epäiltyä.

Osa epäillyistä on vastannut asumisyksikössä työnantajan vastuista ja velvollisuuksista. Lisäksi yksi tai useampi epäilty on ollut viranhaltijana Ylä-Savon sote-kuntayhtymässä. Poliisi ei ole kommentoinut tarkemmin epäiltyjen asemaa tai työtehtäviä.

Attendo: Korona osui varhaisessa vaiheessa

Hoivayhtiö Attendon käsityksen mukaan se ei yhtiönä ole syyteharkinnan kohteena. Myös Ylä-Savon sote-kuntayhtymä sanoo, ettei se ole organisaationa tapauksessa syyteharkinnan kohteena.

Attendo huomauttaa, että koronaviruspandemia osui Kallionsydämeen varhaisessa vaiheessa.

– Saimme tiedon tartunnan aiheuttajasta vasta, kun suuri osa asukkaista ja työntekijöistämme oli jo alkanut oireilla. On hyvä muistaa, että koronaviruksen aiheuttamaan tartuntatautiin sairastuminen tai taudin seurauksena menehtyminen hoivakodissa ei itsessään ole osoitus kenenkään lainvastaisesta menettelystä, sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist tiedotteessa.

– Työntekijämme eivät käsityksemme mukaan ole tehneet mitään väärää, vaan päinvastoin toimineet ammattitaitoisesti erittäin vaikeassa ja nopeasti edenneessä tilanteessa.

Muun muassa hygieniamääräysten noudattamista selvitetty

Poliisin mukaan epäillyt kuolemantuottamukset, vammantuottamukset ja vaaran aiheuttamiset liittyvät koronaviruksen aiheuttamiin kuolemantapauksiin, sairastumisiin ja altistumisiin Kallionsydämessä.

Epäillyn työturvallisuusrikoksen osalta selvitettiin, toteutuivatko työturvallisuuslainsäädännössä määritellyt työnantajan vastuut ja velvollisuudet asumisyksikössä. Samalla tutkittiin myös hygieniamääräysten ja tartuntatautien leviämisen ehkäisyä koskevien ohjeiden noudattamista.

Epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen osalta selvitettiin Ylä-Savon sote-kuntayhtymän viranhaltijoiden tehtäviä Kallionsydämen asumisyksikön valvonnassa sekä siihen liittyvissä muissa vastuissa ja velvollisuuksissa. Lisäksi tutkittiin, oliko toiminnot järjestetty terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä annetun lain edellyttämällä tavalla.

Kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

Kommentoi