Yön uutiskooste: Yksi loukkaantui vakavasti ulosajossa Kyyjärvellä, kansanedustajan kuolemaan johtanutta puukotusta tutkitaan terroritekona Britanniassa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Britanniassa poliisi on julistanut konservatiivikansanedustaja David Amessin kuolemaan johtaneen puukotuksen olleen terroristinen teko. LEHTIKUVA / AFP Tolga Akmen

KOONNEET: Arttu Mäkelä, Ville Väänänen / STT

Auto suistui katolleen Kyyjärvellä ja yksi loukkaantui vakavasti - valtatie 13:lla toinen kaista oli väliaikaisesti suljettuna

Kyyjärvellä yksi ihminen on loukkaantunut vakavasti myöhään perjantai-iltana tapahtuneessa ulosajossa, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari STT:lle.

Pelastuslaitoksen saapuessa onnettomuuspaikalle auto oli katollaan tien sivussa ja loukkaantunut oli ojan puolella tajuttomana, mutta hengitti. Ensihoito lähti kuljettamaan loukkaantunutta sairaalaan. Alkuyöstä ei ollut tiedossa, onko loukkaantuneella hengenvaaraa.

Onnettomuus tapahtui valtatie 13:lla. Toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti liikenteeltä. Tieliikennekeskus kertoi alkuyöstä ennen puolta kolmea tilanteen onnettomuuspaikalla olevan ohi.

Joogaa voi Suomessa ohjata kuka tahansa

Joogaohjaaja ja joogaopettaja eivät ole Suomessa virallisia tutkintoja, eikä näitä ammattinimikkeitä ole suojattu millään lailla. Joogaa pääsee siis Suomessa ohjaamaan kuka tahansa.

Suomen Joogaliitosta kerrotaan, että ennen joogatunneille suuntaamista ohjaajan koulutustausta kannattaakin tarkistaa. Liitto on pyrkinyt selvittämään, saisiko joogaopettajakoulutuksen virallistettua.

Erilaiset joogaohjaaja- ja joogaopettajakoulutukset ovat lisääntyneet Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lyhimmillään koulutukset vievät ajallisesti muutaman kuukauden ja pisimmillään useita vuosia. Suomessa on siis hyvin eritasoisia jooga-ammattilaisia.

Poliisi: Britannian konservatiivikansanedustaja David Amessin puukotus oli terroriteko

Britanniassa poliisi on julistanut konservatiivikansanedustaja David Amessin kuolemaan johtaneen puukotuksen olleen terroristinen teko. Suur-Lontoon poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.

Poliisin mukaan tutkintojen alkuvaiheessa on selvinnyt mahdollinen islamistiseen ääritoimintaan yhdistetty motiivi. Tutkintaa johtaa terrorismin vastainen yksikkö.

Mediatietojen mukaan 69-vuotias Amess oli tapaamassa ihmisiä omassa vaalipiirissään Leigh-on-Seassa perjantaina, kun puukotus tapahtui. Poliisin mukaan 25-vuotias mies on pidätetty murhasta epäiltynä eikä ketään muuta etsitä tapahtuneeseen liittyen. (Lähde: AFP)

Isis kertoo olleensa Afganistanin tuhoisan moskeijaiskun takana - ainakin 41 kuoli ja kymmeniä haavoittui iskussa

Äärijärjestö Isisin Afganistanin-haara eli niin sanottu Isis-K kertoo olleensa Kandaharissa perjantaina tehdyn tuhoisan moskeijaiskun takana. Iskussa kuoli ainakin 41 ihmistä, minkä lisäksi noin 70 on kerrottu haavoittuneen.

Jihadistiryhmä kertoo Telegram-kanavillaan, että kaksi itsemurhapommittajaa oli laukaissut räjähteensä eri osissa moskeijaa.

Pommi-isku tehtiin shiiamoskeijaan maan eteläosassa sijaitsevan Kandaharin keskustassa. Meneillään olivat juuri perjantairukoukset, mikä on moskeijassa viikon vilkkainta aikaa.

Isku tapahtui tasan viikko sen jälkeen, kun kymmeniä ihmisiä kuoli moskeijaiskussa maan pohjoisosassa. Isis ilmoittautui myös viime viikon iskun tekijäksi. (Lähde: AFP)

Kovat petossyytteet saanut Boeingin entinen testilentäjä sanoo joutuneensa syntipukiksi 737 Max -skandaalissa

Kovat petossyytteet saanut lentokonevalmistaja Boeingin entinen testilentäjä sanoo, ettei hänestä tulisi tehdä 737 Max -konetyypin tuhoisien lentoturmien syntipukkia.

Mies sai torstaina syytteet ilmailuviranomaisen harhaanjohtamisesta Boeingin pahamaineisen konetyypin sertifioinnin yhteydessä. 737 Max -koneet olivat vuosina 2018 ja 2019 lentoturmissa, joissa kuoli lähes 350 ihmistä.

Tutkijoiden mukaan keskeinen syy koneiden putoamiseen oli sakkauksenestojärjestelmän virheellinen toiminta. Lentäjän syytetään pimittäneen tietoja järjestelmään tehdyistä muutoksista.

Miehen asianajajien julkaisemassa tiedotteessa sanotaan, ettei tämä olisi valehdellut eikä aiheuttanut kyseistä tragediaa. (Lähde: AFP)

Kiinan taikonautit telakoituivat onnistuneesti keskeneräiselle avaruusasema Tiangongille

Kiinan perjantaina matkaan lähettämät taikonautit ovat telakoituneet onnistuneesti maan keskeneräiselle avaruusasemalle. Asiasta kertoo Kiinan miehitetyistä avaruuslennoista vastaava avaruushallinto CMSA Kiinan valtiollisen Xinhua-uutistoimiston mukaan.

Avaruusasema Tiangongille, eli Taivaalliseen palatsiin telakoitunut Shenzou-13-alus kyyditsi asemalle kaksi miestaikonauttia ja yhden naistaikonautin. Kolmikko lähti matkaan Luoteis-Kiinasta Gobin autiomaassa sijaitsevasta Jiuquanin avaruuskeskuksesta Suomen aikaa perjantaina alkuillasta.

Taikonauttien on määrä viettää asemalla kuusi kuukautta. (Lähde: AFP)

Nasa lähettää Lucy-luotaimen kohti Jupiterin kiertorataa

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähettää ensimmäisen miehittämättömän aluksensa kohti Jupiterin kiertorataa. Lucy-niminen luotain lähtee 12-vuotiselle matkalleen Floridasta Cape Canaveralin avaruustukikohdasta noin kello 12.30 Suomen aikaa.

Alus käy matkansa aikana kahdeksalla asteroidilla eli useammalla kuin yksikään sen edeltäjä. Matka keskittyy Jupiterin kiertoradalla oleviin niin kutsuttuihin troijalaisasteroideihin.

Lucyn keräämän datan avulla pyritään paremmin ymmärtämään niitä seikkoja, jotka vaikuttivat aurinkokunnan muodostumiseen 4,5 miljardia vuotta sitten. (Lähde: AFP)

Cleveland voitti Indianan, Markkaselle niukasti vastuuta

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen uusi seura Cleveland Cavaliers pelasi viimeisen harjoitusottelun ennen kauden alkua. Cleveland voitti Indiana Pacersin pistein 110–94. Näin Cleveland voitti toisen harjoituskauden ottelunsa.

Avausviisikossa ollut Markkanen sai ottelussa peliaikaa niukasti, alle kahdeksan minuuttia. Suomalainen heitti yhden kahden pisteen korin, otti yhden puolustuspään levypallon ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.

Clevelandin pisterohmu oli Cedi Osman 14 pisteellä.

Chicago taipui New Jerseylle jatkoajalla, Lankinen pysäytti 25 laukausta

Jääkiekon NHL:ssä Chicago Blackhawksin suomalaismaalivahti Kevin Lankinen torjui 25 kertaa, kun joukkue hävisi New Jersey Devilsin vieraana 3–4 jatkoajalla. New Jerseyn ratkaisumaalin viimeisteli Jack Hughes, joka harhautti Lankisen ja laittoi kiekon tyhjään maaliin.

Hughes teki ottelussa kaksi maalia, joista ensimmäisen syötti New Jerseyn suomalaishyökkääjä Janne Kuokkanen.

Chicagon suomalaishyökkääjä Henrik Borgström jäi ottelussa pisteittä, vaikka helsinkiläisellä oli avauserässä mainio paikka viimeistellä läpiajon päätteeksi.

Buffalon Henri Jokiharjulle ainakin parin viikon huili heti avausottelun jälkeen

Jääkiekon NHL:ssä Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Henri Jokiharju joutuu heti kauden alussa ainakin kahden viikon pakkolepoon. Jokiharju pelasi perjantaina kauden avausottelussa Montreal Canadiensia vastaan ja sai alavartalovamman.

Jokiharjun loukkaantuminen tapahtui avauserässä, mutta suomalainen pelasi koko ottelun loppuun. Buffalo voitti Montrealin maalein 5–1.

Buffalon valmentaja Don Granato luonnehti NHL:n verkkosivuilla Jokiharjun puuttumista isoksi menetykseksi. Buffalossa pelaa myös suomalaishyökkääjä Arttu Ruotsalainen.

Kommentoi