Pohjois-Lappiin voi loppuviikosta sataa jopa yli 30 sentin lumipeite

Maan pohjoisosassa on loppuviikolla syytä varautua lumisateisiin. Kuva Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta 13. syyskuuta. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Maan pohjoisosassa on loppuviikolla syytä varautua lumisateisiin, varoittaa Foreca . Fennoskandiaan saapuu torstaina lännestä matalapaine, joka tuo lumisateita ensimmäiseksi Pohjois-Lappiin.

Keskiviikkoisen ennusteen mukaan Käsivarteen voi sunnuntai-iltaan mennessä sataa jopa yli 30 sentin lumikerros, Foreca kertoo. Yli 20 sentin lukemia ennustetaan puolestaan osaan Koillis-Lappia, noin 10 sentin lukemia Lapin keskiosaan ja Koillismaalle noin viiden sentin lumikerrosta.

– Ensi viikko alkaa kylmällä pakkasaamulla lähes koko maassa. Pohjois-Lapin lämpötila näyttäisi ensi viikolla jäävän lähelle nollaa tai jopa pakkaselle. Pohjoisimman Lapin lumipeite saattaa siis hyvinkin jäädä pysyväksi, arvioi Forecan meteorologi Kristian Roine.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan pysyvä lumipeite tulee laajalti Lapin pohjoisosaan keskimäärin lokakuun loppupuoliskon aikana.

Kommentoi