THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta ensiksi ihmisille, joilla heikentynyt immuunivaste – myös rokotusjärjestyksessä ensimmäisinä rokotetuille ehdotetaan kolmatta rokoteannosta tehosteena

Ehdotuksen mukaan kolmas annos voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille immuunipuolustukseltaan heikentyneille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. -Riikka Seppälä Silja-Riikka Seppälä / LEHTIKUVA

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta ensiksi ihmisille, joiden elimistön immuunivaste on sairauden tai sen hoidon takia alentunut.

– Kaksi rokoteannosta ei aina riitä tuottamaan näille ihmisille tarpeeksi hyvää suojaa vakavalta koronataudilta. Kolmas annos siis täydentää heillä perusrokotussarjan antaman suojan riittävälle tasolle, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Hän kertoo STT:lle, että tutkimustiedon valossa alentunut immuunivaste aiheuttaa sen, että vasta-ainetasot ovat voineet alentua, kun verrataan tasoja samanikäisiin perusterveisiin.

Ehdotuksen mukaan kolmas annos voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille immuunipuolustukseltaan heikentyneille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Rokotteita voitaisiin periaatteessa ruveta jakamaan vaikka heti, mutta se vaatii Nohynekin mukaan vielä siunauksen sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM). Myös rokotteiden riittävyys vaikuttaa aikatauluun.

– Valtaosahan on saanut jo kauan sitten, koska he kuuluvat ensimmäisiin prioriteettiryhmiin. Tämä on nyt THL:n ehdotus ja se menee STM:ään harkintaan. He halutessaan pyytävät lausuntoja, ja harkitsevat, tarvitaanko asetusmuutoksia, Nohynek sanoo.

Lähiaikoina THL määrittelee, mitkä ovat ne sairaudet ja tilat, joiden takia kolmas rokoteannos on tarpeen.

Kolmatta annosta ehdotetaan myös hoivakotien iäkkäille asukkaille

THL ehdottaa myös, että kolmas rokoteannos annettaisiin tehosteena niille, jotka ovat saaneet koronarokotuksen rokotusjärjestyksen kärkipäässä eli 3–4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu koronapotilaiden parissa toimivaa terveydenhuoltohenkilöstöä sekä muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavia työntekijöitä.

Nohynekin mukaan THL:llä on viitteitä siitä, että rokoteteho on jonkin verran alentunut myös kärkipäässä rokotettujen osalta. Osaltaan siihen on syynä lyhyt annosväli.

Kolmas rokoteannos voitaisiin antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut riittävän pitkä aika. THL selvittää parhaillaan saatavilla olevan tutkimustiedon perusteella, mikä olisi riittävä aikaväli mahdollisimman hyvän suojatehon varmistamiseksi.

Rokotusjärjestyksestä kolmansien annosten kohdalla päättävät myöhemmin THL:n suosituksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvosto.

THL ja Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) arvioivat syksyn aikana, tarvitaanko kolmatta annosta tehosteena myös muille väestöryhmille.

Sairastettu korona toimii ensimmäisen piikin korvikkeena

THL myös ohjeistaa uuden tutkimustiedon valossa, että PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneille voidaan antaa kahden sijasta vain yksi koronarokoteannos. THL:n tiedotteen mukaan tuoreet tutkimukset sekä Suomesta että muualta osoittavat, että yksi rokoteannos synnyttää koronataudin sairastaneelle vähintään yhtä hyvän suojan kuin kaksi annosta tuottaa ihmiselle, joka ei ole sairastanut tautia.

– Noin puolet EU-maista on ottanut sen käytännökseen jo, ja puolet suosittelee kahta annosta. Meillä on ihan selvästi immunologista dataa, että toisesta annoksesta ei ole tällä aikataululla merkittävää lisähyötyä. Tämä menee THL:n suosituksena kunnille. Viranomainen päättää tästä paikallisesti.

Mitään erillistä päätöstä tästä ei valtakunnan tasolla enää siis tarvita vaan kunnat voivat alkaa soveltaa suositusta sellaisenaan. Suositus tullee sisältämään myös suosituksen siitä, että jos ihminen haluaa sairauden jälkeen kaksi annosta, toinenkin annos voidaan antaa. Se tosin menee tämänhetkisen tiedon valossa ainakin osin hukkaan.

THL:n suosittelee myös, että kunnat voivat lyhentää rokotusten antamisväliä kuuteen viikkoon.

– Kuusi viikkoa on selvästi vedenjakaja, että toisen annoksen antaminen kypsyttää vastetta paremmin. Ja se on tämänhetkisen tiedon mukaan riittävän pitkä aika, Nohynek kertoo.

Kommentoi