Koko Uusimaa ja Etelä-Karjala leviämisvaiheen ravintolarajoituksiin

Leviämisvaiheen rajoitukset ovat jo aiemmin olleet voimassa Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Satakunnassa sekä pääkaupunkiseudulla. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Elina Korkee / STT

Leviämisvaiheen ravintolarajoitukset tulevat sunnuntaista alkaen voimaan koko Uudenmaan alueella ja Etelä-Karjalassa. Tämä tarkoittaa, että ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 22 ja suljettava ovensa kello 23.

Hallitus päätti asiasta illalla valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa.

Muutos tulee voimaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä keskiyöllä. Hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo tämän tarkoittavan käytännössä sitä, että tuolloin näillä alueilla sekä anniskeluaika että ravintoloiden aukioloaika päättyvät keskiyöllä.

– Tilanne on mielenkiintoinen, mutta suosittelen järjen käyttöä. Järkevä ravintoloitsija kertoo esimerkiksi kello 23.30 ystävällisesti asiakkaille, että puolen tunnin kuluttua ravintola suljetaan, sanoo Tuominen.

– Alkoholitarkastajat ovat luvanneet, että ei tulla katsomaan sekuntikellolla, sanoo Tuominen.

Leviämisvaiheen rajoitukset ovat jo aiemmin olleet voimassa Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Satakunnassa sekä pääkaupunkiseudulla.

Leviämisvaiheen rajoitusten mukaan ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, saa olla käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa saa olla käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista. Määräykset koskevat sekä sisä- että ulkotiloja.

Asiakkailla tulee olla istumapaikat pöydän tai vastaavan tason ääressä. Käytännössä esimerkiksi tanssiminen ja karaokelavalla esiintyminen eivät ole sallittuja, toteaa sosiaali- ja terveysministeriö tiedotteessaan.

Etelä-Savo kiihtymisvaiheen rajoituksiin

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri siirtyy kiihtymisvaiheen mukaisiin rajoituksiin, joiden mukaan anniskelu on lopetettava kello 24. Ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05–01.

Kiihtymisvaiheen rajoitukset koskevat jo entuudestaan suurta osaa muustakin Suomesta: Kanta- ja Päijät-Hämettä, Pohjois-Savoa, Pohjois-Karjalaa, Keski-Suomea, Pohjanmaan maakuntia, Kainuuta sekä Rovaniemeä. Asiakaspaikkoja koskevat määräykset ovat samanlaiset kuin leviämisvaiheen alueillakin.

Vain Itä-Savon sairaanhoitopiirissä sekä Lapissa Rovaniemeä lukuun ottamatta anniskelu- ja aukioloaikoja tai asiakasmääriä ei rajoiteta. Ahvenanmaalla asiakasmääriä ei rajoiteta, mutta anniskelu on sallittua kello 24 asti ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05–01.

Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita, huoltoasemien ravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.

Kommentoi