USA:ssa pidettiin ensimmäinen kuuleminen kongressitalon valtauksesta – paikallinen poliisi nimitti tapahtumia terrorismiksi

Poliisivirkailija Aquilino A. Gonell kertoi kuulemisessa pelänneensä kuolevansa iskun aikana ja sanoi olevansa pettynyt, että mellakoitsijat ovat pyrkineet vähättelemään väkivaltaa tapahtumien jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

Sanna Raita-aho, Maiju Ylipiessa / STT

Yhdysvalloissa loppiaisen kongressitalon valtausta tutkiva edustajainhuoneen komitea piti tiistaina ensimmäisen kuulemisensa tapahtumista.

Komitea kuuli neljää tapahtumissa mukana ollutta poliisivirkailijaa, jotka kertoivat yksityiskohtaisesti loppiaisena kokemastaan väkivallasta. Republikaanien edustajat boikotoivat istuntoa.

Ex-presidentti Donald Trumpia tukeneet mielenosoittajat tunkeutuivat kongressiin loppiaisena ja keskeyttivät käynnissä olleen istunnon. Tapahtumien aikana kuoli viisi ihmistä ja muun muassa 140 poliisia loukkaantui, kertoo New York Times.

Tapahtumiin liittyen on CNN:n mukaan asetettu syytteisiin jo yli 500 ihmistä.

CNN:n mukaan komitea kuuli muun muassa poliisivirkailijaa Daniel Hogdesia, joka kutsui tammikuun hyökkäystä terrorismiksi.

– Kotimainen terrorismi tarkoittaa -- muun muassa sitä, että hallituksen politiikkaan yritetään vaikuttaa pakon tai uhkailun kautta, hän sanoi.

Kongressitalon hyökkäyksen vuoksi edustajat joutuivat keskeyttämään istunnon, jossa olisi vahvistettu demokraattien Joe Bidenin vaalivoitto.

Hodges kuvaili tapahtunutta myös "valkoisten nationalistien kapinaksi". Komitea kuuli myös poliisi Harry Dunnia, joka sanoi mellakoitsijoiden laukoneen rasistisia loukkauksia häntä kohtaan.

Poliisivirkailija Aquilino A. Gonell kertoi pelänneensä kuolevansa iskun aikana ja sanoi olevansa pettynyt, että mellakoitsijat ovat pyrkineet vähättelemään väkivaltaa tapahtumien jälkeen.

– Muita poliiseja ja minua lyötiin, potkittiin, tönittiin, sumutettiin kemiallisilla ärsykkeillä ja jopa sokaistiin silmiä vahingoittavilla lasereilla, Gonell luetteli komitean edessä.

Väkijoukko vaati Pencen hirttämistä

Donald Trumpin on katsottu lietsoneen kannattajiaan mellakkaan.

– He kaikki sanoivat "Trump lähetti meidät", poliisivirkailija Gonell sanoi kuulemisessa tiistaina New York Timesin mukaan.

Poliisivirkailija Harry Dunn sanoi "palkkamurhaajan" lähettäneen hyökkääjät.

Kongressin edustajainhuone asetti tapahtumien jälkeen Trumpin virkasyytteeseen kapinaan yllyttämisestä. Senaatissa syyte ei kuitenkaan saanut taakseen kahden kolmasosan enemmistöä, joka olisi vaadittu langettavan tuomion antamiseen.

Capitoliin loppiaisena tunkeutuneet mellakoitsijat yrittivät esimerkiksi löytää edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin ja huusivat iskulauseita, joissa muun muassa vaadittiin silloisen varapresidentin Mike Pencen hirttämistä.

Poliisi Michael Fanone sanoi menettäneensä tajuntansa, kun mellakoitsijat hakkasivat häntä ja käyttivät etälamautinta useita kertoja. Fanonen mukaan häntä petturiksi haukkuneet mellakoitsijat myös uhkasivat tappaa hänet hänen omalla aseellaan.

Fanone sai hyökkäyksen aikana sydänkohtauksen ja aivovamman.

Demokraattivoittoinen komitea

Komiteaan kuuluu seitsemän demokraattia ja kaksi republikaania, kertoo Yhdysvaltain yleisradio NPR .

Komitean demokraattipuheenjohtaja Bennie Thompson vannoi komitean toimivan puhtaasti faktojen pohjalta ilman puoluepolitiikkaa.

– Tiedämme, että on olemassa todisteita koordinoidusta, suunnitellusta hyökkäyksestä. Tiedämme, että Capitoliin rynnänneet miehet ja naiset halusivat pysäyttää rauhallisen vallanvaihdon tässä maassa, Thompson sanoi alkupuheenvuorossaan.

Komitean kaksi republikaanijäsentä ovat kovina Trump-kriitikkoina tunnetut Liz Cheney ja Adam Kinzinger. Molemmat ovat kieltäytyneet tukemasta Trumpin väitteitä vaalivilpistä ja saaneet omiensa riveistä ankaraa kritiikkiä.

– Monet puolueessani ovat käsitelleet tätä asiaa kuin se olisi vain yksi puoluepoliittinen riita, kritisoi Kinzinger tiistaina medioiden mukaan.

Muun muassa edustajainhuoneen demokraattipuhemies Pelosi olisi halunnut kahden puolueen itsenäisen paneelin tutkimaan mellakkaa syyskuun 2001 terrori-iskuja tutkineen komission tapaan.

Vielä tammikuussa ajatus sai tukea myös edustajainhuoneen republikaanien johtajalta Kevin McCarthylta. Republikaanien kesken kasvoi kuitenkin huoli siitä, että tutkimus voisi olla puolueelle vahingollinen vuoden 2022 välivaalien edellä. Toukokuussa senaatin republikaanit estivät komission muodostamisen.

Edustajainhuoneen republikaanit vetivät viime viikolla pois viisi komiteanimitystään sen jälkeen kun Pelosi hylkäsi kaksi McCarthyn komiteaan valitsemaa republikaania.

Kommentoi