Brasiliassa kymmenet tuhannet maansa riittämättömistä koronatoimista suivaantuneet lähtivät kaduille – vaativat presidentin asettamista virkasyytteeseen

Kaduille lähteneet mielenosoittajat kritisoivat muun muassa Brasilian myöhään alkanutta rokoteohjelmaa sekä maan korkeaa työttömyyttä. Lisäksi he vaativat lisää hätäapua pandemian otteessa kärsiville köyhille. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Brasiliassa kymmenet tuhannet ihmiset lähtivät lauantaina kaduille vaatimaan koronapandemiaa ja virustoimia vähätelleen oikeistopresidentti Jair Bolsonaron asettamista virkasyytteeseen.

Kyseessä oli jo neljäs peräkkäinen mielenosoitusviikonloppu. Protestimarsseja oli lauantaina suunnitteilla 400 kaupunkiin tai kuntaan.

Rio de Janeirossa tuhannet ihmiset pukeutuivat punaisiin vaatteisiin ja kasvomaskeihin kaduille lähtiessään. Mielenosoittajat marssivat kantaen vaikeuksissa olevaa presidenttiä moittivia kylttejä, joista yhdessä häntä esimerkiksi kuvailtiin korruptoituneeksi rikolliseksi.

Järjestäjien mukaan mielenilmaus oli osa päivää, jonka aikana on ollut määrä yllyttää brasilialaiset "puolustamaan demokratiaa ja brasilialaisten henkiä" sekä hankkiutumaan eroon Bolsonarosta.

Koronavirus on kurittanut Brasiliaa erittäin kovasti ja mielenosoittajat ovat suivaantuneet paitsi hallinnon riittämättömistä koronatoimista myös Bolsonaroon kohdistuneista korruptioepäilyistä.

Bolsonaron toimia tutkitaan, koska hänen uskotaan katsoneen sormien välistä, kun valtion rahoja on yritetty kavaltaa koronarokoteostojen myötä.

Brasiliassa on kirjattu liki 550 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Enemmän kuolemia on vain Yhdysvalloissa, jossa on lähes 120 miljoonaa asukasta enemmän kuin Brasiliassa.

"Meidän tarvitsee taistella demokratiaan paluun puolesta"

Kaduille lauantaina lähteneet mielenosoittajat kritisoivat muun muassa Brasilian myöhään alkanutta rokoteohjelmaa sekä maan korkeaa työttömyyttä. Lisäksi he vaativat lisää hätäapua pandemian otteessa kärsiville köyhille.

Uutistoimisto AFP:lle mielenosoituksia kommentoinut 65-vuotias sosiaalityöntekijä painotti olevan erittäin tärkeää, että kaduille saapuvat kaikki, jotka kokevat tulleensa hallinnon loukkaamaksi tai sortamaksi.

– Meidän tarvitsee taistella demokratiaan paluun puolesta, Laise de Oliveira perusteli uutistoimisto AFP:lle.

Brasilialaismediassa julkaistiin kuvia ja uutisia siitä, kuinka kadut ovat olleet täynnä Bolsonaron vastaisia mielenosoittajia ainakin 20:ssa Brasilian 26 osavaltiosta.

Mielenosoittajien tarkasta määrästä ei ollut tietoa myöhään illalla Suomen aikaa, sillä siitä eivät ole julkaisseet kokonaisarviota mielenilmausten järjestäjät eivätkä myöskään viranomaiset.

AFP:n mukaan suuria mielenilmauksia oli ollut lauantaina määrä järjestää muun muassa Brasilian väkirikkaimmassa kaupungissa noin 12,3 miljoonan asukkaan Sao Paulossa sekä maan pääkaupungissa Brasiliassa.

Bolsonaron kannatus hupenee ja virkasyyte uhkaa

Tyytymättömyys Bolsonaron hallintoon on ollut erittäin korkealla ja presidenttiä kannattaa vain 24 prosenttia mielipidetutkimuksia tekevän Datafolha-instituutin aiemmin tässä kuussa julkaisemaan kyselyyn vastanneista.

Kannatuskyselyiden mukaan Bolsonaro voi hävitä tulevissa presidentinvaaleissa pääasialliselle haastajalleen, maan entiselle presidentille Luiz Inacio Lula da Silvalle. Vasemmistolaisen Lulan työväenpuolue on yksi lauantaisten mielenosoitusten takana olleista.

Bolsonaro on tullut pandemian aikana tunnetuksi virustilanteen, kasvomaskien käyttämisen ja koronarajoitusten vähättelemisestä. Hän on itse saanut useaan otteeseen sakkorangaistuksia, koska ei ole suostunut pitämään kasvomaskia julkisella paikalla.

Koronatoimiensa lisäksi Bolsonaroa on kritisoitu muun muassa siitä, miten hän on puolustanut suojeltujen alueiden hyväksikäyttöä Amazonilla.

Kesäkuun lopussa oppositio esitteli maan kongressissa presidentin virkasyytteeseen tähtäävän valituksen. Opposition jättämä valitus on yhdistelmä kaikkiaan noin sadasta jo aiemmin jätetystä valituksesta, jotka koskevat yli 20 eri syytöstä.

Heikentyneestä suosiostaan huolimatta Bolsonarolla on silti tarpeeksi tukijoita kongressissa, että hän saa torpattua aloitteet. Hänen tukijoukoissaan seisoo esimerkiksi kongressin puheenjohtaja, joka päättää siitä, mitä valituksia päätäntäelimessä yleensäkään edistetään.

Kommentoi