Merkelin seuraajaksi povatun Armin Laschetin kotikaupungissa ei haluta vielä arvailla tuhotulvien vaikutusta syyskuun vaaleihin

Kristillisdemokraattien eli Merkelin oman puolueen CDU:n puheenjohtaja ja kansleriehdokas on Armin Laschet (kuvassa). AFP / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Saksassa tuhotulvien jälkien selvittely ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä, mutta samaan aikaan kulman takana väijyvät merkittävät liittopäivävaalit. Syyskuun lopulla järjestettävissä vaaleissa ratkeaa muun muassa se, kenestä tulee seuraaja liittokansleri Angela Merkelille.

Kristillisdemokraattien eli Merkelin oman puolueen CDU:n puheenjohtaja ja kansleriehdokas on Armin Laschet. Hän on kotoisin Aachenista, joka on noin 240 000 asukkaan kaupunki Belgian ja Hollannin rajan kainalossa.

Aachen sattuu olemaan vaalien kannalta kiinnostava paikka, sillä viime vuoden paikallisvaaleissa vihreät veivät vaalivoiton ja nappasivat suurimman puolueen paikan kristillisdemokraateilta.

Vihreiden gallupsuosio Saksassa on edelleen huomattavasti korkeammalla edellisten liittopäivävaalien tuloksiin verrattuna, mutta nähtäväksi jää, miten hyvin CDU onnistuu puolustamaan suurimman puolueen asemaansa liittopäivillä.

Vaalitaisto ei kuitenkaan ole juuri nyt päällimmäisenä aachenilaisten puolueaktiivien mielissä, vaan ihmisten auttaminen läheisillä tulva-alueilla.

Aachen säästyi tuholta, mutta täydellisen hävityksen näkymät eivät ole kaukana. Osassa lähiseudun kuntia tuhot ovat olleet suuret.

Siksipä banderollit esimerkiksi Aachenin vihreiden toimistolla saavat vielä odottaa torikokoontumisia.

Puolueen paikallisen piirin puheenjohtaja Katrin Feldmann istahtaa toimiston takapihan vaaleanvihreälle pihasohvalle ja korostaa, ettei juuri nyt ole oikea hetki spekuloida kampanjoilla. Tuhotulvien vaikutusta syyskuun vaaleihin on vielä aikaista arvioida.

Auttamishalu on suurta

Aachenin alueella monet ovat halunneet auttaa tulvan uhreja ja toisaalta monet uteliaat ovat pyrkineet alueelle katsomaan tuhojen laajuutta, mutta pelastus- ja korjaustöiden näkökulmasta suuresta joukosta ylimääräisiä ihmisiä olisi vain haittaa.

Feldmannin mukaan viikonlopun aikana ihmisiä jouduttiin jopa ohjeistamaan olemaan menemättä tuhoalueille, ellei siihen olisi hyvää syytä.

Aachenin kaupungin vihreiden puheenjohtaja Astrid Vogelheim kertoo olevansa kotoisin Bad Münstereifelistä, joka on yksi pahiten kärsineistä tulva-alueista.

– Olin siellä sunnuntaina ja näkymä oli todella kurja. Paljon tuhoja, tien päällyste oli kadonnut ja vettä oli kaikkialla. Vanhat talot näyttivät ulospäin olevan kunnossa, mutta monien perustukset ovat kastuneet, joten emme tiedä, pysyvätkö ne pystyssä vai sortuvatko ne pian, Vogelheim kertoo.

Hän pohtii, että varoituksista huolimatta tulvat tulivat monelle yllätyksenä, koska juuri kukaan ei uskonut pienten sivujokien pystyvän kuljettamaan niin suuria vesimassoja kuin mitä viime viikolla nähtiin.

Laschetin nauru synnytti kohun

Saksalaispoliitikkoja on käynyt ahkerasti viime päivinä tulva-alueilla tapaamassa paikallisia ihmisiä. Tiistaina kansleriehdokas Laschet vieraili liittokansleri Merkelin rinnalla juuri Bad Münstereifelissä, joka on noin 80 kilometrin päässä Aachenista.

Vihreiden Feldmann toivoo, että poliitikkojen kierrokset tuhoalueilla johtavat siihen, että menetyksiä kokeneet ihmiset saavat apua pian.

– Ihmiset ovat menettäneet läheisiään ja aineellisten vahinkojen määrä on valtava. Tämä on muistettava, ennen kuin alkaa puhua politiikkaa, Feldmann sanoo.

Laschetille sattui kömmähdys lauantaina, kun tv-kameroihin tallentui hänen naureskeleva juttelunsa samaan aikaan, kun Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier tarjosi puheessaan surunvalitteluja tulvien uhreille Erfstadtissa.

Laschetin nauru nousi nopeasti otsikoihin, ja Laschet pyysi "sopimatonta" hetkeä anteeksi myöhemmin Twitterissä.

Vihreiden Vogelheim pohdiskelee, mikä vaikutus Laschetin esiintymisellä on ihmisten äänestyspäätöksiin.

– Tyypillisesti kriisit saavat ihmiset tukemaan johtajiaan ja valitsemaan heidät ennemmin uudelleen kuin harkitsemaan muita vaihtoehtoja. Konservatiivien kansleriehdokas ei kuitenkaan ole esiintynyt edukseen, joten ihmiset eivät välttämättä ota häntä tosissaan, Vogelheim sanoo.

Aachenin CDU luottaa Laschetin vetovoimaan

Aachenin keskustassa kristillisdemokraattien paikallisosaston varapuheenjohtaja Annika Fohn kertoo, että mediakohu ei ole aiheuttanut suurta keskustelua paikallisten ihmisten keskuudessa.

Fohn uskoo, ettei Laschetin kömmähdyksestä jää isoa kolhua CDU:n vaalikampanjan kannalta.

– Laschet pyysi anteeksi nopeasti ja hän on sittemmin viettänyt tuhoalueilla paljon aikaa kuuntelemassa ihmisten tarpeita, Fohn sanoo.

CDU:n Fohn korostaa vihreiden tapaan, ettei nyt ole kampanjoinnin aika, vaan ihmisten auttaminen on ensisijaista. Aachenin kaduilla vaalit eivät vielä näy, vaan kampanjoinnin odotetaan pyörähtävän vauhtiin elokuussa.

Fohn toivoo, että Laschetista on "oman kaupungin kansleriehdokkaana" etua paikallisen CDU:n kampanjalle, vaikka Laschetia ei olekaan varsinaisesti nimetty Aaschenin vaalipiirin ehdokkaaksi.

Fohnin mukaan paikalliset ovat ylpeitä tutusta kansleriehdokkaasta. Laschetin suosio näkyy muun muassa siinä, että yhteiskuviin pyrkiviä ihmisiä riittää paljon, jos Laschet kulkee kaupungin kaduilla.

– Hän on hyvin tunnettu täällä, Fohn toteaa.

Fohn uskoo, että liittopäivävaaleissa CDU pystyy toipumaan Aachenin paikallisvaalien tappioista, koska kansallisissa vaaleissa äänestysprosentti on korkeampi ja ihmiset lähtevät innokkaammin uurnille.

Hän arvioi, että liittopäivävaaleissa äänestäjiä kiinnostavat puolueet, jotka pystyvät tarjoamaan monipuolisen ohjelman.

– Viime vuoden paikallisvaaleissa vihreät onnistuivat saavuttamaan voittonsa erityisesti opiskelijoiden ja nuorten aikuisten äänillä, joiden äänestyspäätöksissä painoivat ilmastokysymykset, Fohn sanoo.

Ilmastotoimet suuri kysymys vaaleissa

Ympäristönsuojelu on kuitenkin merkittävä puheenaihe vaalien alla, ja ilmastonmuutoskeskustelu todennäköisesti vain kiihtyy, arvioi CDU:n Fohn. Hän uskoo, ettei tuhotulvista ja niiden korjaustyöstä välttämättä tule lopulta vaalien ratkaisevaa puheenaihetta.

– Fokus tulee olemaan jälleen ilmastonmuutoksessa itsessään. Samalla on vahvistettava väestönsuojelua tällaisten luonnonkatastrofien varalle, Fohn sanoo.

Fohnin mukaan CDU:n vaaliohjelmassa ovat esillä esimerkiksi erilaiset keinot vähentää päästöjä.

Vihreiden Feldmann ja Vogelheim sanovat, että ilmastokysymykset toistuvat muidenkin puolueiden kampanjalupauksissa, mutta konkreettisesta muutoksesta ei ole takeita.

– Totta kai kaikki ovat hyvien asioiden kannalla, mutta siellä on aina joku mutta – ja se mutta on yleensä iso ja huono ilmaston sekä selviytymisemme kannalta, Feldmann sanoo.

Feldmannin mukaan ilmastokriisin hillitsemiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia.

– Tiedämme mitä pitää tehdä, jotta pääsisimme eroon esimerkiksi hiilipohjaisesta energiasta, mutta tarvitsemme hallituksen, joka välittää tästä aiheesta.

Feldmann ja Vogelheim pohtivat, että liittopäivävaalien jälkeenkin hallitusneuvotteluilla tulee olemaan merkittävä rooli sen suhteen, minkä suunnan Saksa ottaa ilmastotoimissa.

Kompromissien vaikeus on huomattu paikallisella tasolla, Vogelheim kertoo. Vaikka vihreät ovat nyt Aachenin suurin puolue, muutosten ajaminen läpi vaatii paljon työtä, koska tukea tarvitaan muilta puolueilta.

– Jos emme saa tukea muilta puolueilta suunnitelmillemme, emme pysty tekemään muutosta, Vogelheim sanoo.

Kommentoi