Löfven huhkii kokoon uutta hallitusta – edellisen kaatanut vasemmistopuolue vaatii puumerkkiään syksyn budjettiin

Ruotsin sosiaalidemokraattien johtaja Stefan Löfven yrittää saada maahan uuden hallituksen. AFP / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven on saamassa vasemmistopuolueen tuen uuden hallituksen muodostamiselle. Puolue vaatii kuitenkin vaikutusvaltaa syksyn budjettiin, jotta antaisi myös sille tukensa.

Puolueen puheenjohtaja Nooshi Dadgostar sanoi tiedotustilaisuudessa sunnuntaina, että puolue voi sallia Löfvenin edetä, koska hallitusohjelmasta on poistettu hanke selvittää vuokrasääntelyn keventämistä.

Dadgostarin mukaan vasemmistopuolue on ollut liian naiivi ja liian hyväuskoisesti tukenut sosiaalidemokraatteja.

– Emme aio enää olla ovimattona. Meillä on ollut liian suuri luottamus sosiaalidemokraatteihin ja heidän kykyynsä rakentaa Ruotsia. Enää meillä ei ole sitä, Dadgostar sanoi.

Vasemmistopuolue sysäsi käyntiin Löfvenin hallituksen kaatumiseen johtaneen epäluottamusprosessin, kun hallitus otti vastaan uusien asuntojen vuokrasääntelyn keventämistä koskeneen selvityksen.

Dadgostar on kriisin myötä kasvattanut kannatustaan roimasti. Aftonbladetin teettämässä kyselyssä 39 prosenttia vastanneista sanoi luottavansa häneen paljon tai erittäin paljon. Nousua edellisestä kyselystä on seitsemän prosenttiyksikköä.

Dagens Nyheter kertoo, että vasemmistopuolue on uhkavaatimuksensa jälkeen saanut yli 3 300 uutta jäsentä. Puolueen kannatus on saman lehden kyselyssä noussut 12 prosenttiin, joka on korkein lukema sitten vuoden 2002.

Budjettikin pitäisi saada läpi

Löfvenin on määrä kertoa hallitustunnustelujensa tuloksesta puhemies Andreas Norlénille maanantaina. Jos pohja hallituksen muodostamiselle löytyy, voi valtiopäivät äänestää keskiviikkona.

Jos uusi hallitus syntyy, on Löfvenillä edessään uusi koettelemus syksyllä, kun hänen pitäisi saada budjetti hyväksytyksi. Siinäkin hän joutuu tasapainottelemaan vasemmistopuolueen ja keskustapuolueen välillä.

Keskustapuolue ja sen puheenjohtaja Annie Lööf ovat asettaneet tuelle ehdoksi sen, että vasemmistopuolue ei saa vaikuttaa budjettiin. Molempien puolueiden tuki kuitenkin tarvitaan budjetin hyväksymiseksi.

Tämän ongelman ratkaisua voidaan kuitenkin lykätä kesän yli. Norlén on todennut pitävänsä budjettikysymystä tärkeänä, mutta ei ratkaisevana, kun hän arvioi, voiko hän antaa Löfvenin hallituspohjan edetä äänestykseen.

Löfven on sanonut eroavansa, jos hänen budjettinsa ei mene läpi. Hän joutuisi muuten jo kolmatta kertaa hallitsemaan oppositiopuolueiden budjetin nojalla.

Jos näin käy, voi Ruotsilla olla edessään kahdet vaalit ensi vuonna – ylimääräiset vuoden alussa ja toiset normaalin aikataulun mukaisesti syyskuussa.

Kommentoi