Kokoomus juhli ykkössijaa, kuntajytky jäi gallupeista

Petteri Orpolla oli sunnuntai-iltana syytä hymyyn. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä, Susanna Jääskeläinen / STT

Kokoomus oli sunnuntaina suurin puolue neljänsissä kuntavaaleissa peräkkäin.

Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo julistautui voittajaksi iltakymmenen jälkeen, jolloin Yle julkaisi ennusteensa vaalien lopputuloksesta. Puolue oli tuolloin tukevassa, usean prosenttiyksikön johdossa.

– Tässä nähdään, että kyllä se sydän on sittenkin oikealla. Me olemme saaneet ihmisiltä vahvan luottamuksen hoitaa asioita Suomen kunnissa, Orpo sanoi illalla.

Ääntenlaskun loppusuoralla Ylen ennuste ennakoi puolueelle 21,4 prosentin kannatusta, kun toisena ollut SDP häämötti 17,7 prosentissa. Äänistä oli tuolloin laskettu yli 96 prosenttia.

Keskusta oli hivuttautumassa lähes 15 prosentin kannatuksella edelle perussuomalaisista, jonka kannatus oli 14,5 prosenttia. Vihreät oli jäämässä viidenneksi 10,6 prosentin tuella.

Kokoomuksen tuloksesta oli tulossa vielä parempi kuin neljä vuotta sitten. Edellisissä kuntavaaleissa puolue sai 20,7 prosenttia äänistä.

Sen sijaan SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin oli tulokseen pettynyt. Puolue sai neljä vuotta sitten 19,4 prosentin kannatuksen.

Perussuomalai set suurin nousija

Suurimman petrauksen edellisvaaleihin teki odotetusti perussuomalaiset, joka sai lisäpaikkoja valtuustoihin ympäri maata. Ennuste tarjosi puolueelle lähes kuuden prosenttiyksikön nousua viime vaaleihin verrattuna, jolloin se sai 8,8 prosenttia äänistä.

Lukema jäi kuitenkin vielä kauas viimeisimmistä gallupeista. Vaaliviikolla sekä Helsingin Sanomien että Ylen gallupit olivat ennakoineet puolueelle tasan 18 prosentin suosiota.

Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuitenkin huomautti, että tulos oli puolueen historian paras kuntavaaleissa.

– Mielestäni tulos näyttää varsin hyvältä, vertaa sitä mihin tahansa, Halla-aho sanoi.

Hän arvioi, että tuloksessa näkyi äänestysaktiivisuus. Selvästi pienempi osuus suomalaisia kävi uurnilla kuin neljä vuotta aiemmin. Äänestysinto jäi 55,1 prosenttiin, kun se viime kuntavaaleissa oli 58,9.

Kannatusalhossa kulkeneen keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puolestaan huomautti, että ennakoitu tulos oli parempi kuin puolueen asema tuoreimmissa gallupeissa tai viime eduskuntavaaleissa.

– Ilman muuta myös menetämme asemiamme suhteessa viime vaaleihin. Mutta aika paljon meille on tässä kohtalon vaalia manattu, ja minulle tämä on viesti siitä, että kyllä keskustan aurinko nousee, Saarikko sanoi.

Keskusta oli torjuntavoitostaan huolimatta vaalien suurin kärsijä. Sen suosio laski alle kolme prosenttiyksikköä viime vaaleista. SDP ja vihreät menettivät suosiotaan alle kaksi prosenttiyksikköä.

Keskusta oli edelleen saamassa selvästi eniten valtuutettuja, Ylen ennusteen mukaan lähes 2 500. Eniten ääniä saaneelle kokoomukselle ennuste povasi noin 1 550 valtuutettua, SDP:lle noin 1 450 ja perussuomalaisille noin 1 350.

Tulos vahvistetaan keskiviikkona.

Ennakkoäänestys vaalipäivää suositumpi

Sunnuntai-illan mittaan ääntenlaskentaan jännitystä toi ennakkoäänestyksen suuri suosio.

Kun ensimmäiset tiedot laskentatilanteesta julkaistiin perinteisesti kello 20, niistä puuttui noin 400 000 ennakkoon annettua ääntä.

Ennen varsinaista vaalipäivää uurnilla kävi vajaat 1,5 miljoonaa suomalaista, kun neljä vuotta sitten luku oli alle 1,2 miljoonaa. Varsinaisena vaalipäivänä äänesti vajaat miljoona suomalaista.

Kommentoi