Syyriassa äänestetään presidentinvaaleissa – käytännössä varma vaalivoittaja Assad torjui länsimaiden kritiikin

Maata vuodesta 2000 hallinneen presidentti Bashar al-Assadin odotetaan saavan vaaleissa neljännen seitsenvuotisen virkakauden. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Äänestyspaikat ovat avautuneet Syyriassa, jossa pidetään tänään presidentinvaalit. Maata vuodesta 2000 hallinneen presidentti Bashar al-Assadin odotetaan saavan vaaleissa neljännen seitsenvuotisen virkakauden.

Syyrian opposition edustajat ovat pitkälti maanpaossa, ja ulkomailla asuvat eivät saa olla vaaleissa ehdokkaina. Niinpä Assadilla on vastassaan vain kaksi varsin tuntematonta ehdokasta, joiden katsotaan edustavan hallinnon suvaitsemaa oppositiota.

Vaalit eivät näy koko maassa, sillä Assadin hallinto kontrolloi noin kahta kolmasosaa Syyriasta. Muualla maassa äänestystä ei järjestetä.

Hallinnon hallussa oleville alueille on viime aikoina ilmestynyt valtavia määriä Assadia ihannoivia vaalijulisteita. Valtiontelevisio näytti keskiviikkoaamuna kuvaa äänestyspaikoille muodostuvista pitkistä jonoista.

Yhdysvallat ja EU sanoivat tiistaina, etteivät vaalit ole vapaat. Syyrian hajanainen oppositio kuvaili vaaleja farssiksi.

Presidentti Assadilta kysyttiin länsimaiden kommenteista, kun hän kävi keskiviikkona äänestämässä vaimonsa kanssa Damaskoksessa Douman alueella, joka oli vuoteen 2018 kapinallisten hallussa.

– Mielipiteidenne arvo on nolla, Assad sanoi ja nosti esiin länsimaiden kolonialistisen historian.

– Valtiona emme hyväksy tällaista käytöstä.

Vaaleissa äänestettiin ennakkoon jo viime viikolla Syyrian lähetystöissä ulkomailla. Maasta laittomasti paenneet eivät kuitenkaan voineet äänestää, koska heillä ei ollut passissaan leimaa maasta poistumisesta.

Äänestäminen ei ole ollut myöskään mahdollista monissa Assadin hallintoa vastustavissa maissa, kuten Saksassa ja Turkissa, joissa asuu paljon syyrialaispakolaisia.

Sota ja talouskriisi koettelevat Syyriaa

Syyria on edelleen sisällissodan kourissa, vaikka taistelut ovat laantuneet huomattavasti pahimmista vuosista. Viime vuosi oli kuolonuhrien määrässä mitattuna sodan rauhallisin.

Vuonna 2011 alkaneessa sodassa on kuollut ainakin 388 000 ihmistä, ja puolet Syyrian asukkaista on joutunut jättämään kotinsa. Vuosikymmenen sotimisesta huolimatta Assad on etenkin Venäjän tuen ansiosta onnistunut pysymään vallassa.

Vaikka väkivalta on laantunut, Syyria on parhaillaan vakavan talouskriisin keskellä. Inflaatio on karannut käsistä, Syyrian punnan arvo on romahtanut, ja yli 80 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Assad on viime viikkoina antanut määräyksiä, joiden tarkoitus on parantaa taloudellista tilannetta. Assadin kampanja on esittänyt hänet miehenä, joka voitti sodan, ja joka pystyy jälleenrakentamaan Syyrian. Varsinaisia kampanjatilaisuuksia presidentti ei ole pitänyt.

Vaalien tulokset on tarkoitus julkistaa perjantai-iltana. Edellisissä vaaleissa vuonna 2014 Assad sai 88 prosenttia äänistä.

Syyria on ollut Assadin suvun hallussa jo puolen vuosisadan ajan. Nykyisen presidentin isä Hafez al-Assad nousi valtaan sotilasvallankaappauksella vuonna 1970, ja hän hallitsi maata kuolemaansa saakka. Hafezin kuoltua vuonna 2000 valta siirtyi hänen pojalleen Basharille.

Kommentoi